Julkaistu

WWF: Islannin jäsenyyspyrkimykset vahingollisia IWC:lle

Kansainvälinen valaanpyyntikomissio kokoontuu tänään Lontoossa

WWF varoittaa, että Islannin pyrkimys liittyä Kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n jäseneksi pyyntikieltoa koskevin varauksin voi koitua komission tuhoksi. IWC:n 53. kokous alkoi tänään Lontoossa.

Vuonna 1992 IWC:stä eronnut Islanti on ilmoittanut halustaan liittyä uudelleen komission jäseneksi. Samalla se haluaisi kuitenkin säilyttää ”varauksen” komission vuonna 1986 kaupalliselle valaanpyynnille asettamaa kieltoa kohtaan. WWF uskoo, että jos Islannin pyrkimykseen suostutaan, siitä tulee ennakkotapaus, joka voi estää IWC:tä tekemästä tulevaisuudessa sitovia päätöksiä. Silloin jokainen jäsenvaltio voisi ensin erota komissiosta ja liittyä myöhemmin takaisin omilla ehdoillaan. Jos komission antamat päätökset eivät enää sido jäsenmaita, IWC menettää koko auktoriteettinsa.

”Islannin liittäminen komission jäseneksi ilman että sen tarvitsee sitoutua komission aikaisempaan päätökseen olisi teko, jolla kaivetaan maata komission jalkojen alta”, toteaa Cassandra Phillips, WWF:n valasasiantuntija. ”Norjan ja Japanin, maailman ainoiden valaanpyyntimaiden, tulisi nyt joko suostutella Islanti muuttamaan vaatimuksiaan tai äänestää Islannin jäsenyyttä vastaan. Islannin on päätettävä, haluaako se tukea IWC:tä vai tuhota sen.”

YK:n Merioikeusyhteissopimuksessa todetaan, että valaat tarvitsevat maailmanlaajuista suojelua, jota tulee kontrolloida kansainvälisin säädöksin. IWC on ainoa sääntelystä vastaava elin. Jos IWC:n auktoriteetti mitätöidään, valaanpyyntiä koskeva kansainvälinen sääntely puuttuisi kokonaan, millä olisi valaanpyynnin järjestämisen ja valaskantojen säilymisen kannalta tuhoisat seuraukset.

Islanti on entinen valaanpyyntivaltio, jolla on edelleen valmius aloittaa valaanpyynti uudelleen. Entiset valaanpyytäjät ovat toiveikkaita, että Islannin hallitus pian sallii taas valaanpyynnin. Valaanlihan markkinat Islannissa ovat pienet, joten valaanlihaa ja -rasvaa halutaan viedä Islannista Japaniin, jossa siitä maksetaan enemmän. Islannilla on kuitenkin mahdollisuus hyödyntää valaita myös valasmatkailuun, joka on Islannissa nopeasti kasvanut ja tuottoisa elinkeino. Suurin osa matkailijoista vastustaa valaanpyyntiä, ja matkailijoiden määrä vähenisi varmasti, jos Islanti aloittaisi taas valaanpyynnin. Arvioidaan, että valasmatkailun merkitys Islannin taloudelle ylittäisi jo sen hyödyn, jonka Islanti saisi valaanpyynnin uudelleen aloittamisesta.

Komission uskottavuutta kokouksen alla on horjuttanut myös Japanin IWC.n jäsenmaiden keskuudessa harjoittama äänten “ostaminen” tarjoamalla taloudellista apua muille jäsenmaille.

Lähes kaikkien suurten valaiden kannat ovat huolestuttavasti pienentyneet vuosisatoja jatkuneen
kestämättömän valaanpyynnin seurauksena. Valaita uhkaavat pyynnin lisäksi useat näkymättömät vaarat, kuten ympäristömyrkyt ja ilmastonmuutos. WWF:n mielestä IWC:n tulisi laajentaa toimialuettaan myös muihin ihmisen valaille aiheuttamiin uhkiin säilyttääkseen merkityksensä myös jatkossa.

Lisätietoja:

Cassandra Phillips, puh. +44 1386 882055, gsm +44 7785 920 617, cphillips@wwfint.org
Kyla Evans, puh. +41 22 364 9550, kevans@wwfint.org

WWF:n tuore valasraportti Wanted Alive! Whales in the Wild on ladattavissa Internetistä osoitteesta http://www.panda.org/resources/publications/species/whales/