Julkaistu

WWF: Saimaannorpan vapaaehtoisten suojelukorvausten rahoitus kestämätön

Saimaannorpan suojeluun tarvittavien varojen ohjauksen ei tule vahingoittaa kansallispuistojen ja muun luonnon suojelua

Metsähallitus on alkanut toteuttaa viime syksynä istuneen työryhmän toivetta ja aloittanut uusien saimaannorpan suojelusopimusten solmimisen kalastusosakaskuntien kanssa. Käytännössä se joutuu ohjaamaan uusien suojelusopimusten korvaamiseen tarvittavia varoja muista luonnonsuojeluvaroista. WWF:n näkemys on, että varat neuvotteluihin ja sopimuskorvausten kattamiseen on löydettävä niin, että muu luonnonsuojelu ei vaarannu sen takia.

Kalapyydyksiin liittyviä saimaannorppakuolemia viime syksynä selvittänyt työryhmä oli täysin yksimielinen siitä, että verkkokalastus tulee kieltää 15.4.–30.6. välisenä aikana vähintään 1 500 neliökilometrin alueella Saimaan keskeisiä norppa-alueita. Nykyisin kieltoalueita on vajaat 600 neliökilometriä.

Työryhmän tavoitteena oli verkkokalastuksesta luopuminen norpalle tärkeillä Saimaan vesialueilla. Verkkokalastuksesta luopumisesta halutaan luoda osakaskunnille ja kalastajille todellinen vaihtoehto. Tämän vuoksi voimavaroja päätettiin lisätä suojelusopimuksista neuvotteluun ja valvontaan noin 100000 euroa vuodessa. Lisäksi päätettiin varata sopimuskorvausten kattamiseen noin 230000 euroa vuodessa nykyisen 85000 euron sijasta.

Saimaannorpan suojeluun ei ole saatu budjettiin lisärahaa, vaan nyt nämä suojeluvarat ohjataan saimaannorpalle muista luonnonsuojeluvaroista. Pahimmillaan esimerkiksi kansallispuistojen hoitovarat pienenevät.

”Tämä ei ollut työryhmän tarkoitus, vaan varojen tuli löytyä ensisijaisesti maa- ja metsätalousministeriön budjetin tai uuden lisäbudjetin kautta. Ministeriöillä on ollut koko alkuvuosi aikaa hoitaa asia”, toteaa WWF:n vt. pääsihteeri Jari Luukkonen. Luukkonen edusti WWF:ää työryhmässä.

”Saimaannorpan kannalta on tietysti toivottavaa, että osakaskunnat solmivat mahdollisimman pian ja paljon uusia sopimuksia Metsähallituksen kanssa. On hienoa, että uusia sopimuksia syntyy. Nyt on vielä varmistettava, että niihin käytettävät varat eivät ole pois muusta tärkeästä luonnonsuojelutyöstä. Luonnonsuojelun määrärahat ovat kokonaisuudessaan olleet riittämättömät jo pidemmän aikaa ja tämä vain kurjistaa tilannetta”, Luukkonen toteaa.

Kalapyydyskuolemat on suuri uhka äärimmäisen uhanalaiselle saimaannorpalle. Etenkin pienet kuutit takertuvat ja hukkuvat helposti kalaverkkoihin.

Lisätietoja:

Jari Luukkonen, vt. pääsihteeri, suojelujohtaja, WWF Suomi
puh. 040 585 0020, jari.luukkonen@wwf.fi

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, joka työskentelee maailman ainutlaatuisimpien luontokokonaisuuksien ja uhanalaisimpien lajien pelastamiseksi. WWF:n tavoitteena on maapallo, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi