Julkaistu

WWF: Uutta todistusaineistoa Arktiksen sulamisesta ilmastonmuutoksen takia

Uuden tutkimuksen mukaan Siperian routa on sulamassa laajoilla alueilla. Tutkimustulos on lisätodiste ilmastonmuutoksen vaikutuksesta arktiseen alueeseen, ympäristöjärjestö WWF totesi tänään Rovaniemellä Arktisen neuvoston kymmenennen tapaamisen avajaisissa.

Venäjän tiedeakatemia julkaisi tutkimustuloksen äskettäin Pietarissa WWF:n tukemassa konferenssissa, jossa käsiteltiin Arktisten alueiden ilmaston muutoksen seurantaa koskevaa ohjelmaa (ACIA, Arctic Climate Impact Assessment). Tutkimus osoittaa, että Siperian suurten jokien Jenisein ja Lenan virtaus on lisääntynyt huomattavasti, vaikka niiden valuma-alueille on satanut viime vuosina aikaisempaa vähemmän vettä ja lunta. Tutkijat selittävät muutosta sillä, että ylimääräiset vesimassat valuvat jokiin tundralta. Tundran maaperää, joka koostuu yhteen jäätyneestä kivi- ja maa-aineksesta, kutsutaan ikiroudaksi. Viime vuosina tapahtunut keskilämpötilojen nousu on saanut tämän ikiroudan sulamaan.

”Venäjän tundran sulamisen seuraukset ovat vakavia sekä ihmisille että ympäristölle”, huomauttaa Stefan Norris WWF:n Arktisesta ohjelmasta. ”Esimerkiksi aikoinaan tukevalle maalle pystytetyt rakennukset voivat sulamisen myötä upota mutaan, jolloin asukkaat jäävät kodittomiksi.”

Lisääntynyt makean veden virtaaminen jokien kautta mereen muuttaa Jäämeren suolapitoisuutta ja tuhoaa siten merieliöiden elinympäristöjä. Myös merivirroissa tapahtuu muutoksia.

”WWF vetoaa Arktisen neuvoston jäseniin, jotta he painostaisivat hallituksiaan edistämään Kioton sopimuksen viimeistelyä Bonnin ilmastokokouksessa heinäkuussa”, sanoi kansainvälisen WWF:n pääjohtaja Claude Martin vieraillessaan Rovaniemellä Arktisen neuvoston avajaisissa. ”Kymmenen vuotta sitten arktiset valtiot olivat edelläkävijöitä käynnistäessään maailman ensimmäisen valtioiden rajat ylittävän mittavan ympäristöhankkeen. Nyt heillä on jälleen tilaisuus näyttää tietä muulle maailmalle.”

Arktisen neuvoston jäsenmaat ovat Suomi (puheenjohtajamaa), Venäjä, Yhdysvallat, Kanada, Islanti, Norja, Ruotsi ja Tanska.

Lisätietoja:

Peter Prokosch, WWF:n Arktisen ohjelman päällikkö, puh: +47 22 03 65 18, GSM: +47 90 14 42 93, pprokosch@wwf.no
Stefan Norris / WWF:n Arktinen ohjelma, puh: +47 22 03 65 02, snorris@wwf.no
Jari Luukkonen / Suomen WWF, puh. 040 585 0020