WWF: Valtion on kannettava vastuunsa Heinolan lintutarhan toiminnasta

WWF peräänkuuluttaa valtion vastuuta luonnonvaraisten eläinten hoidossa ja lähettää terveisiä lakkautusuhan alaisessa Heinolan lintutarhassa vappuna vierailevalle ympäristöministeri Paula Lehtomäelle. ”Loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoito kuuluu ilman muuta valtiolle. WWF vaatii, että pääosa loukkaantuneiden lintujen hoitokustannuksista maksetaan jatkossa valtion budjetista”, sanoo WWF Suomen vt. pääsihteeri, suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Luukkonen muistuttaa, että luonnonsuojelulain mukaan ”sairaana, vahingoittuneena tai muutoin avuttomassa tilassa tavattua rauhoitettua eläintä on pyrittävä auttamaan”. Heinolan lintutarha on Pyhtään lintuhoitolan kanssa ainoita paikkoja, joihin on voitu toimittaa loukkaantuneita suurikokoisiakin lintuja pitkäaikaisempaa hoitoa varten.

WWF päätti tiistaina lahjoittaa 10 000 euroa Heinolan lintutarhalle. Lahjoitus tehtiin WWF:n Heidi Anderssonin rahastosta. Varoilla voidaan muun muassa maksaa lintujen lääkäripalveluita, jotta linnut voidaan vapauttaa nopeammin luontoon. Heinolan lintutarha on aiemmin saanut myös WWF:n 15 000 euron suuruisen Pandapalkinnon.

WWF ja Heinolan lintutarha ovat myös tehneet usean vuoden ajan yhteistyötä öljyonnettomuuteen varautumisessa.

”Heinolan lintutarhalla on merkittävä tehtävä, kun varaudutaan öljyyntyneiden lintujen hoitoon öljyvahinkojen yhteydessä”, muistuttaa Jari Luukkonen. Hänen mukaansa poikkeuksellisessa öljyvahinkotilanteessa toimivat vapaaehtoiset ja muut lintujen hoitajat tarvitsevat tukea alan ammattilaisilta, jotka tekevät työtä lintujen kanssa päivittäin.

Lintutarhan tilat tulisivat kyseeseen myös öljyyntyneiden lintujen jälkihoidossa. ”Suomessa ei ole Heinolan ja Pyhtään lisäksi muita hoitoloita, joissa pystyttäisiin tarvittaessa hoitamaan myös petolintuja”, Luukkonen sanoo.

Heinolan kaupunginhallitus esitti lintutarhan toiminnan lakkauttamista vuoden 2010 alusta. Asia vedettiin kuitenkin pois Heinolan valtuuston käsittelystä suuren kritiikin vuoksi. Yksityiset henkilöt ja eri luonnonsuojelujärjestöt tyrmäsivät päätöksen. Nyt Heinolassa odotetaan valtion kantaa loukkaantuneiden lintujen hoidon kustannusten ottamisesta valtion budjettiin.

Heinolan Lintutarhan Ystävät on rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on tukea ja säilyttää lintujen hoitotoiminta Heinolassa. Kaikki kertyneet varat käytetään lyhentämättöminä loukkaantuneiden lintujen hoitoon. Yhdistys onkin saanut hyvin tukijoita eri puolilta Suomea.

”WWF Suomi on yksi merkittävimmistä Heinolan lintutarhan tukijoista ja nyt lahjoitettu 10 000 euroa on merkittävä apu. Tämä summa tullaan käyttämään eläinlääkäripalveluihin. Näin hoidon taso paranee ja yhä useampi lintu pystytään palauttamaan takaisin luontoon”, kertoo lintutarhan hoitaja Olli Vuori.

Lisätietoja:
Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF, puh. 040585 0020
Lintutarhan hoitaja Olli Vuori, Heinolan lintutarha, puh. 050595 1416