WWF: saimaannorppa ei ole turvassa, vaikka kanta on kasvanut ilahduttavasti

Ympäristöministeriön, maa-ja metsätalousministeriön ja Metsähallituksen Luontopalvelujen tänään julkaiseman yhteistiedotteen mukaan saimaannorppia arvioidaan olevan nyt 380–400 yksilöä. Kannan kasvu osoittaa, että lajin suojelussa on onnistuttu. Saimaannorppa on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja tarvitsee ihmisen apua vielä pitkään.

”Kun WWF aloitti saimaannorpan suojelun vuonna 1979, norppia uiskenteli Saimaalla hieman yli 100. Kannan kasvu osoittaa, että saimaannorpan suojeluun on löydetty toimivia ratkaisuita. Etenkin laajentuneet verkkokalastuksen rajoitukset ja apukinosten kolaaminen ovat auttaneet norppaa”, WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sanoo.

Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2011 saimaannorpan suojelun strategian ja toimenpidesuunnitelman, jonka tavoitteeksi asetettiin, että norppakanta kasvaa vakaasti ja saavuttaa niin sanotun suotuisan suojelun tason. Suojelun tasoa voidaan pitää suotuisana, kun kanta on tarpeeksi iso, norpalla on riittävästi sille sopivaa elinympäristöä eikä lajin luontainen esiintymisalue supistu – eli kun lajin tulevaisuus on turvattu pitkällä aikavälillä.

Ympäristöministeriön työryhmä asetti välitavoitteeksi, että saimaannorpan kanta kasvaa vähintään 400 yksilöön vuoteen 2025 mennessä. Vaikka 400 yksilön välitavoite on jo nyt käden ulottuvilla, päätavoitteeseen, eli suotuisan suojelun tasolle, on vielä pitkä matka.

”Saimaannorppa on edelleen yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Tulevaisuudessa etenkin voimistuva ilmastonmuutos on sille vaaraksi, sillä norppa on pesinnässään täysin riippuvainen lumesta ja jäästä. Viime vuosina norppakannan kasvua tukeneet apukinoksetkin jäävät tekemättä, jos kolattavaa ei ole”, Rohweder sanoo.

Saimaannorppakanta on hyvin pieni ja hajallaan. Kannan geneettinen vaihtelu on vähäistä, mikä heikentää saimaannorpan kykyä vastata nopeasti muuttuvaan ympäristöön. Tämän takia on tärkeä saada kanta kasvamaan mahdollisimman nopeasti.

”Saimaannorpan suojelua on jatkettava, sillä se ei ole vieläkään turvassa. Meidän on muistettava, että jos norppa häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta. Siksi norpan suojelu on kunnia-asia meille suomalaisille”, Rohweder sanoo.