© Antti Haavisto / WWF
Julkaistu

WWF Suomi etsii jälleen Vuoden luontokirjaa

WWF Suomen jokavuotiseen Vuoden luontokirja -kilpailuun voi osallistua 31. lokakuuta 2018 kello 16.00 saakka. Kilpailussa etsitään jo 41. kerran suomalaiskustanteista teosta, jossa luonnon- ja ympäristönsuojelun sanoma on vahvasti esillä.

Voittajakirjan valinnassa kiinnitetään huomiota teoksen lukijaystävälliseen kieleen sekä ulkoasuun. Teoksen tulee olla suomalaiskustanne, mutta kirjan ei tarvitse käsitellä suomalaista luontoa vaan myös ulkomaisista kohteista kertova teos voi tulla valituksi.

Voittajateos valitaan marraskuussa 2018 ja palkinto julkistetaan perinteisesti kustantajan ja WWF:n tilaisuudessa marras-joulukuun vaihteessa. Voittajateoksen valitsevan päätuomarin nimi julkistetaan myöhemmin.

Kilpailuun voivat osallistua teokset, jotka on julkaistu 11.10.2017–10.10.2018. Tämän vuoden kilpailun määräajan jälkeen ilmestyvät teokset voivat osallistua vuoden 2019 kilpailuun.

WWF on palkinnut Vuoden luontokirjan vuodesta 1978. Vuoden 2017 luontokirjaksi valittiin Meren aarteet, jonka ovat toimittaneet Markku Viitasalo, Kirsi Kostamo, Eeva-Liisa Hallanaro, Wilma Viljanmaa, Suvi Kiviluoto, Jan Ekebom ja Penina Blankett.

Valitsijana toimi Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori, joka kuvaili teosta monipuoliseksi, visuaalisesti vaikuttavaksi ja houkuttelevaksi. 

Kilpailuun osallistuvia teoksia lähetetään kolme kappaletta merkinnällä "Vuoden luontokirja/Jari Luukkonen" 31. lokakuuta 2018 klo 16.00 mennessä osoitteeseen WWF Suomi, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki. Laita mukaan myös kustantajan yhteystiedot mahdollisia yhteydenottoja varten.

Lisätietoja:

Suojelujohtaja Jari Luukkonen, 040 585 0020, jari.luukkonen@wwf.fi

Löydät lisää tietoa WWF Suomen Vuoden luontokirja -kilpailusta osoitteesta wwf.fi/vuodenluontokirja