Ahma © La Nau de Fotografia / Shutterstock
Julkaistu

WWF aloitti vetoomuskampanjan: ahman tappamista ei pidä sallia

Maa- ja metsätalousministeriö haluaa sallia ahman tappamisen porovahinkojen vähentämiseksi. Tappolupia voitaisiin myöntää kuluvana talvena kahdeksan. WWF vastustaa ministeriön esitystä, ja on aloittanut vetoomuskampanjan ahman suojelemiseksi.

Maa- ja metsätalousministeriö esittää tappolupia, koska ahma aiheuttaa suurpedoista eniten porovahin­koja. WWF:n mielestä on hyvin tärkeää, että tappiot ­porotaloudelle korvataan oikeudenmukaisesti. Ahman tappaminen ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu.

”Ahman ja porotalouden yhteensovittamiseksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin erittäin uhanalaisen lajin tappaminen”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

WWF:n mielestä tärkeintä olisi siirtyä reviiripohjaiseen, ahman onnistuneiden pesintöjen määrän perusteella maksettavaan porovahinkojen korvaukseen.

”Ruotsissa näin toimitaan jo. Se on johtanut ahmaan kohdistuneen vainon vähentymiseen ja poronhoitoalueen ahmakannan kasvuun”, Tolvanen sanoo.

Vaihtoehtoinen ratkaisu olisi siirtää merkittäviä porovahinkoja aiheuttava ahmayksilö vahvistamaan uhanalaista ahmakantaa muualle. Tärkeää on myös salametsästyksen ehkäisyn, erävalvonnan ja petovahinkojen maastotarkastuksen tehostaminen.

Ahma on Suomessa erittäin uhanalainen laji. Suomen ahmakanta on noin 220–250 yksilöä, joista poronhoitoalueella elää noin 100. Toisen erittäin uhanalaisen nisäkkään, saimaannorpan, kanta on noin 380 yksilöä.

Maa- ja metsätalousministeriö odottaa lausuntoja aiheesta 15.12. mennessä. Päätös tappoluvista tehdään todennäköisesti pian tämän jälkeen.

WWF käynnisti tänään vetoomuskampanjan ahman suojelemiseksi. Vetoomus, joka tullaan luovuttamaan maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle, löytyy WWF:n sivuilta.

Lisätietoja:

suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF, 040 585 0020, jari.luukkonen@wwf.fi
ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen, WWF, 0400 168 939, petteri.tolvanen@wwf.fi (tavoitettavissa klo 16 jälkeen)