© Sakke Yrjölä
Julkaistu

WWF iloitsee: uhanalainen Saimaan nieriä rauhoitetaan

Valtioneuvosto on päättänyt asetuksella rauhoittaa äärimmäisen uhanalaisen Saimaan nieriän kaikelta kalastukselta. Päätös on merkittävä, sillä Saimaan nieriä on ensimmäinen Suomen uhanalaisista kaloista, joka rauhoitetaan kalastukselta. Lisäksi neljän muun lohikalan alamittaa nostetaan. 

Saimaan nieriä rauhoitetaan täydellisesti pyynniltä ensi vuoden alusta lähtien. Saimaan nieriä on yksi Suomen 12 uhanalaisesta kalalajista tai -muodosta, ja se on olemassa enää lähes pelkästään istutusten ansiosta. 

Lisäksi äärimmäisen uhanalaisten meritaimenen ja järvilohen, erittäin uhanalaisen järvitaimenen sekä harjuksen kalastusta säädellään entistä tiukemmin nostamalla kalojen alamittoja ensi vuoden alusta lähtien.

WWF kiittää maa- ja metsätalousministeriötä tärkeästä askeleesta, joka turvaa uhanalaisten kalalajien säilymistä.

”Vuosia kestänyt pitkäjänteinen työ uhanalaisten kalalajien eteen on tuottanut tulosta. Tämä on historiallinen saavutus, jonka on tehnyt mahdolliseksi monien eri tahojen ja yksityisten ihmisten tinkimätön työ uhanalaisten kalojen hyväksi”, sanoo meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen WWF Suomesta.

"Uhanalaisten kalojen suojelulla on myös suomalaisten tuki. WWF:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että äärimmäisen uhanalaiset kalat tulisi rauhoittaa kalastukselta. Lähes 80 prosenttia suomalaisista ei niin ikään hyväksy, että uhanalaisia kaloja voi ostaa kaupasta."

WWF on ehdottanut tänään hyväksyttyä asetusta tiukempaa alamittasäätelyä sekä rauhoitusta myös äärimmäisen uhanalaiselle meriharjukselle. Äärimmäisen uhanalaisten järvilohen ja meritaimenen suhteen WWF katsoo, että saaliiksi tulisi saada ottaa vain rasvaeväleikattuja istutettuja yksilöitä.

"Tänään tehty päätös on joka tapauksessa merkittävä askel eteenpäin, ja olemme iloisia siitä", Vilhunen toteaa.

WWF uhanalaisten kalojen asialla

WWF Suomi on tehnyt useiden vuosien ajan työtä uhanalaisten kalalajien aseman parantamiseksi. Järjestö on vedonnut kirjallisesti maa- ja metsätalousministereihin kahdella hallituskaudella sekä EU:n kalastus- ja ympäristökomissaareihin. WWF on myös edistänyt uhanalaisten kalojen aseman parantamista kalakaupan, kalastushallinnon ja suuren yleisön suuntaan.

Viime vuonna WWF toteutti mittavan Kalakampanjan, joka osaltaan vauhditti kala-asioiden nousemista julkisen ja poliittisen keskustelun kestosuosikiksi. Myös kalakaupan ja ravintoloiden sitoutuminen uhanalaisten kalojen suojeluun ja kestävän kalastuksen edistämiseen on kasvanut.

WWF:n lausunto asetusehdotuksesta rauhoituksen ja alamittojen suhteen

Lisää tietoa Suomen uhanalaisista kalalajeista

Lisätietoja:

Meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi, 040 550 3854

Suojeluasiantuntija Matti Ovaska, WWF Suomi, 040 727 3149