WWF ja IUCN varoittavat maailmanlaajuisesta metsäpalo-ongelmasta

WWF ja IUCN (Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto) vaativat maailman johtajia ryhtymään pikaisiin toimiin metsäpaloja aiheuttavien syiden selvittämiseksi ennen seuraavan El Niño –kauden alkamista. WWF ja IUCN varoittavat vakavista seurauksista, kuten ihmishenkien menetyksestä, toimeentulolähteiden tuhoutumisesta ja maailman tärkeimpien metsäekosysteemien laaja-alaisesta palamisesta, ellei kansainvälinen yhteisö toimi pian. Asiantuntijoiden mielestä seuraava El Niño voi alkaa jopa 18 kuukauden sisällä.

Tänään julkaistun “Global Review of Forest Fires” -tutkimusraportin (ks. viite 1) mukaan vuosien 1997-1998 tuhoisien palojen jälkeen metsäpalo on aiheena lähes kadonnut median ja politiikan agendalta. Metsäpalojen perimmäisistä syistä on kansainvälisellä tasolla keskusteltu vain vähän. Jotkut maat ovat yrittäneet ratkaista metsäpalo-ongelmansa, mutta monet toimenpiteet ovat olleet liian hitaita ja väärinsuunnattuja.

Kreikan tilanne kuvaa koko maailman tapahtumia pienoiskoossa. “Kreikan WWF on toistuvasti varoittanut hallitusta kuluneen kahden vuoden aikana siitä, että katastrofi on syntymässä. Silti virallista suhtautumista asiaan kuvaavat edelleen omaneduntavoittelu sekä lyhytnäköinen ja epäonnistunut politiikka”, sanoo metsäasiantuntija Aristotelis Papageorgiou Kreikan WWF:stä.

Yli 70 000 hehtaaria metsää on palanut tuhkaksi Kreikassa viime viikkoina. Palojen ympäristövaikutusta ei ole vielä arvioitu, mutta palojen tiedetään tapahtuneen Kreikan kahdella tärkeimmällä luontoalueella. Pindus-vuoristo on lukemattomien kasvilajien koti sekä maakarhun, villikissan ja suden tärkeä elinalue. Samoksen saari on menettänyt paloissa tärkeän Brutia-männyn, joka oli saaren asukkaille ainoa elinkeino turismin lisäksi. Käytännössä kaikki Ateenaa ympäröivät metsät ovat palaneet.

WWF vaatii Kreikan hallitusta antamaan kansalliselle metsähallinnolleen riittävän ja välittömän rahoituksen, koska metsähallinnon resurssit ovat tällä hetkellä alimitoitetut. Lisäksi WWF vaatii hallitusta ottamaan käyttöön metsänhoidon suunnitelman, joka huomioi paikalliset yhteisöt. IUCN ja WWF rohkaisevat myös EU:ta käsittelemään tarkemmin Välimeren metsäpalot aiheuttaneita syitä. EU on alkanut tukea innovatiivisia lähestymistapoja palojen hallintaan eräillä tropiikin alueilla, ja nyt on aika soveltaa näitä menettelytapoja myös Euroopassa.

Kaakkois-Aasian vuoden 1998 metsäpalojen taloudellisiksi kustannuksiksi on arvioitu jopa 10 miljardia dollaria. Palot vaaransivat 70 miljoonan ihmisen terveyden. Seuraavat palot saattavat olla pahempia, koska metsät eivät ole toipuneet edellisistä paloista ja kasoittain kuollutta ja mätänevää puuta on valmiina polttoainevarastona tulevalle paloille. Tämä lisää palon todennäköisyyttä ja voimakkuutta. (ks. viite 2)

”Global Review of Forest Fires” –raportin mukaan metsäpaloja tulisi käsitellä entistä enemmän poliittisella agendalla, koska ilmastonmuutos aiheuttaa aiempaa useampia ja voimakkaampia El Niño –ilmiöitä. Nämä altistavat metsiä haitallisille ja säännöllisille paloille. Hallituksilla on vielä aikaa estää suurimpien palojen kehittyminen tekemällä pikaisesti muutoksia toimintaperiaatteisiin.

“WWF:n ja IUCN:n työ palontorjuntaprojektissa (Procect Firefight, ks. viite 3) ja uuden raportin löydökset asettavat hallituksille selkeän toimintaohjeen”, sanoo David Hinchley IUCN:n metsänsuojeluohjelmasta. “Ympäri maailmaa on löydettävissä selkeitä esimerkkejä yhteisölähtöisten ratkaisujen toimivuudesta ja kustannustehokkuudesta estettäessä tuhoisia metsäpaloja. Esimerkkialueita ovat mm. Namibia ja Keski-Amerikka. On luotava ennakkovaroitusjärjestelmä, muutettava maanviljelyn käytäntöjä ja tehostettava kansallisten ja kansainvälisten lakien voimaantuloa ja toimeenpanoa. Palojen torjunnan budjetin tulee olla saatavilla myös maakuntatasolla pelkän kansallisen tason sijaan. Lisäksi suuret projektit, kuten teidenrakentaminen, tulee arvioida kunnolla myös niiden metsille aiheuttamien tulipaloriskien osalta”. (ks. viite 4)

WWF ja IUCN painottavat Kreikan viimeaikaisten ja Indonesian muutaman vuoden takaisten metsäpalojen olevan vain esimakua suuremmasta katastrofista. Seuraava El Niño voi alkaa samaan aikaan, kun maailman päättäjät kokoontuvat pohtimaan globaaleja ympäristökysymyksiä “Rio +10 Earth Summit” -kokoukseen.

“Hallitusten täytyy käsittää, että metsäpaloja vastaan täytyy taistella, ennen kuin ne syttyvät, eikä odottaa maailman metsien haihtuvan savuna ilmaan”, toteaa Firefight-projektin johtaja Steve Howard WWF Internationalista.

Lisätietoja:

Denise Meredith, puh. + 44 208 255 8706, GSM + 44 7930 531128
Alison Lucas, puh. + 44 1483 419266, GSM + 44 7799 416912

“Global Review of Forest Fires” -raportti saatavilla WWF:n “Forests for Life” –kampanjan internetsivuilla osoitteessa www.panda.org/forests4life.

Viite 1: Andy Rowellin ja Dr. Peter Mooren tekemässä “The Global Review of Forest Fires” –tutkimusraportissa tarkastellaan tuoreinta metsäpaloista saatavilla olevaa tietoa. Raportissa luodaan katsaus nykyisiin metsäpalotilanteisiin paloalttiilla alueilla Kiinassa, Etelä-Amerikassa, Indonesiassa, Venäjällä, Pohjois-Amerikassa ja Välimeren alueella ja esitetään hallituksille toimintasuunnitelma menettelytavan muutoksista, joita niiden on tehtävä välttääkseen tulevien suurpalojen uhka seuraavan El Niñon alkaessa 18-24 kuukauden sisällä. Raportissa on tarkka erittely kansallisista, kansainvälisistä ja paikallisista toimenpiteistä, joiden avulla metsäpalojen hallinta onnistuu parhaiten.

Viite 2: Metsäpalon vaikutus on kaksijakoinen. Tuli voi olla metsille hyödyllinen, sillä tietyt puulajit uusiutuvat ja jotkin pohjoisten metsien puulajit itävät vasta altistuttuaan tulelle. Tuli aiheuttaa kuitenkin suurta vahinkoa tropiikin metsien ekosysteemeille, jotka ovat erityisen alttiita sen aiheuttamille vahingoille. WHRC:n (Woods Hole Research Centre) ja IPAM:n (Instituto de Pesquisa Ambiental da Amazonia) tutkimuksessa todetaan, että tulevaisuudessa, kun El Niño -ilmiöt lisääntyvät, Amazonia voi kokea metsäpaloja, jotka saavat Roraiman palot vuonna 1998 näyttämään pieniltä.

Viite 3: Project Firefight on WWF:n ja IUCN:n yhteinen aloite metsäpalojen perimmäisten syiden tunnistamiseksi. Projektilla kartoitetaan, miten metsäpalot vaikuttavat ihmisiin ja ympäristöön. Projektilla pyritään myös edistämään sopivien palonhallinnan menetelmien omaksumista. Firefight-projekti alkoi v. 1999. Parhaillaan on menossa kolmivuotinen projekti Kaakkois-Aasiassa, ja toimintaa ollaan aloittamassa myös Välimerellä. Muihin kohdealueisiin kuuluvat Amazonia, Keski-Amerikka ja Meksiko, Venäjä sekä Saharan etelänpuoleinen Afrikka. Suurin osa Firefightin rahoituksesta tulee EU:lta. Se saa tukea myös USA:n metsähallinnolta, IUCN:lta ja WWF:ltä.

Viite 4: USA:n kansallinen meri- ja ilmahallinto on tehnyt analyysin viime vuosisadan kymmenestä voimakkaimmasta El Niñosta. Sen mukaan El Niño -ilmiöt ovat yleistyneet ja tulleet asteittain lämpimimmiksi. Max Planck Instituten suunnittelijoiden mukaan tämän vuosisadan ilmasto tulee muistuttamaan viime vuosien El Niñon olosuhteita.