Julkaistu

WWF ja Kulttuurirahasto ennallistavat yhdessä arvokkaita perinneympäristöjä

WWF Suomi ja Suomen Kulttuurirahasto aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on uhanalaisten perinneympäristöjen entistä tehokkaampi ja kattavampi kunnostus ja hoito. Yhteistyön puitteissa WWF ja Kulttuurirahasto järjestävät yhteisiä talkooleirejä arvokkaiden perinneympäristöjen kunnostamiseksi.

YK:n kansainvälisenä luonnon monimuotoisuuden vuotena aloitettu yhteistyö Kulttuurirahaston kanssa mahdollistaa entistä tehokkaamman perinneympäristöjen hoidon talkooleireillä. Yhteistyön avulla leirien määrä kasvaa kymmeneen leiriin kesässä, ja yhteensä kolmivuotisen hankkeen aikana järjestetään lähes 30 talkooleiriä. Leirikohteita pyritään löytämään kaikista maakunnista ympäri Suomea.

”Perinneympäristöt ovat monimuotoisimpia luontotyyppejämme, mutta niiden määrä on romahtanut alle prosenttiin sadassa vuodessa, ja nyt useimmat perinneympäristötyypit ovat uhanalaisia”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

”Hankkeessa yhdistyvät luonnonsuojelu, kulttuurityö ja vanha suomalainen talkoohenki hienolla tavalla. Perinneympäristöt ovat arvokas osa kulttuuriperintöämme, ja on tärkeää, että hankkeen avulla niitä voidaan vaalia kaikkien maakuntien alueella”, kertoo Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

WWF:n ja Kulttuurirahaston yhteishankkeessa tuotetaan myös yleistajuinen opas arvokkaan perinneympäristön tunnistamisesta ja kunnostamisesta.

Perinneympäristöjä ovat esimerkiksi metsälaitumet, niityt ja kedot. Ne syntyivät vanhan maatalouden aikakaudella, jolloin maata raivattiin ja kaskettiin pelloiksi ja laidunmaaksi sekä lehtipuita lehdestettiin karjan talviravinnoksi. Talkooleirillä työt ovat tyypillisesti esim. niittoa, haravointia, raivausta, pitkospuiden rakentamista ja perinneaidan tekoa.

Perinneympäristöjen umpeenkasvu on toiseksi tärkein syy lajien uhanalaisuuteen Suomessa. Yli viidennes perinneympäristöjen lajeista on luokiteltu uhanalaiseksi. Erityisesti perinneympäristöissä elää monipuolinen lajisto hyönteisiä, kuten kovakuoriaisia, perhosia, pistiäisiä ja luteita. Lisäksi monet kohteet ovat kasvilajistoltaan erittäin arvokkaita. Perinneympäristöjen häviämisen myötä menetetään myös arvokasta kulttuuriperintöä ja historiallisia rakennuksia sekä rakenteita.

WWF toi vuonna 1977 luonnonsuojelun talkooleirit Suomeen ja on siitä lähtien järjestänyt eri puolilla Suomea leirejä yhteensä 163 kappaletta. Leireille on vuosien mittaan osallistunut yli 2 600 henkeä ja henkilötyövuosia on kertynyt 75.

Vuosien varrella leirejä on järjestetty mm. Metsähallituksen, Metsäntutkimuslaitoksen, ympäristökeskusten ja yksityisten maanomistajien kanssa ympäri Suomea. Leiriläisten merkittävin motiivi osallistua niille on mahdollisuus tehdä konkreettista luonnonsuojelutyötä. Leireille voi osallistua kuka tahansa fyysiseen työhön kykenevä täysi-ikäinen. Ensi kesänä leirejä järjestetään mm. Saaristomerellä, Saimaalla, Tammisaaren saariston kansallispuistossa ja Liesjärvellä Tammelassa sekä Lemmenjoella Inarissa.

Lisää tietoja talkooleireistä löytyy nettisivuiltamme. Ilmoittautuminen kesän 2010 leireille alkaa torstaina 25.3. kello 9.00.

Lisätietoja:
Ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen, WWF Suomi, puh. 0400 168 939
Asiamies Juhana Lassila, Suomen Kulttuurirahasto, puh (09) 6128 1230, 040 517 8500

Vuosi 2010 on YK:n kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden vuosi. WWF työskentelee sisukkaasti ja pitkäjänteisesti, jotta luonnon monimuotoisuuden jatkuva väheneminen voidaan pysäyttää, ja siten rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi.

Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, joka tukee maamme kulttuurielämää myöntämällä apurahoja tieteen, taiteen ja kulttuurielämän eri aloilla toimiville henkilöille ja yhteisöille.