Julkaistu

WWF ja Otava antoivat Ilmaston muuttajat -bestsellerin kansanedustajille

Kirjan kirjoittaja kannustaa Suomea johtajuuteen ilmastopolitiikassa

WWF ja Otava ovat lahjoittaneet Ilmaston muuttajat -bestsellerin kansanedustajille. Viime viikolla Suomessa vieraillut kirjan kirjoittaja, tutkija Tim Flannery haluaa yhdessä WWF:n ja Otavan kanssa kannustaa Suomea ja suomalaisia päättäjiä osoittamaan johtajuutta ilmastopolitiikassa. Kolmikko toivoo myös, että jokainen kansanedustaja laittaa täytäntöön vähintään yhden kirjassa kerrotun arjen ekovinkin, jolla voi kääntää maapallon termostaattia alas.

Ilmaston muuttajat on selkeä ja helppotajuinen tietoteos ihmiskuntaa ja maapalloa uhkaavasta ekokatastrofista. Se osoittaa selkeästi, että ilmastonmuutosta hillitsevien toimien täytäntöönpanolla on valtava kiire.

- Suomen hyvinvointi perustuu korkeaan teknologiaan, innovaatioihin ja osaamiseen. Siksi Suomella olisi loistavat mahdollisuudet osoittaa johtajuutta myös ilmastopolitiikassa. Toivon, että kirjani auttaa suomalaisia kansanedustajia ymmärtämään sen, että meillä on käsissämme hätätila, jossa Suomi voisi olla globaali tiennäyttäjä, Tim Flannery sanoo vetoomuksessaan kansanedustajille.

- Suomi on valitettavan passiivinen ilmastopolitiikassa. Suomi tyytyy seuraamaan, mitä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa tapahtuu. Meidän tulisi sen sijaan aktiivisesti edistää kestävää energiapolitiikkaa. Tämä ei edellytä vain teknologiaratkaisuja, vaan tärkeän sijan saavat poliittiset ja taloudelliset ohjauskeinot, sosiaaliset innovaatiot ja markkinavoimien hyödyntäminen, sanoo WWF Suomen ilmastotoiminnasta vastaava projektipäällikkö Karoliina Auvinen.

Tim Flanneryn teos on innostanut ihmisiä eri puolilla maailmaa toimiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Myös Otava innostui osallistumaan ilmastotalkoisiin lahjoittamalla teokset WWF:n kanssa kansanedustajille.

- Australialaisen Flanneryn kotimainen kustantaja sanoi teoksen muuttaneen hänen elämänsä. Myös Otavassa me halusimme hyödyntää tätä kirjaa myönteisellä tavalla ilmaston hyväksi, kustannuspäällikkö Tero Norkola kertoo.

Ilmaston muuttajat -kirjassa on myös WWF:n toimittama kokoelma vinkkejä, joiden avulla jokainen voi toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

- Sen lisäksi, että haluan kannustaa suomalaisia kansanedustajia aktiivisuuteen ilmastonmuutosta hillitsevien ratkaisujen edistämisessä, toivon, että he osoittavat johtajuutta ilmastokysymyksissä myös omassa elämässään. Toivonkin, että kansanedustajat laittavat täytäntöön ainakin yhden uuden kirjassa mainitun ekovinkin ja osallistuvat näin talkoisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, Flannery sanoo.

Lisätietoja:

WWF Suomi, viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, 0400 425 666

Ilmaston muuttajat -kirjan lehdistökappaleet tiedotusvälineille: Otava, tiedotuspäällikkö Liisa Riekki, 040 510 7336