WWF ja TRAFFIC vaativat norsunluukauppaa käyville maille sanktioita

Kansainvälisen CITES-kokouksen alla WWF ja TRAFFIC vaativat tiukkoja kaupan rajoitteita maille, jotka ovat sekaantuneet laittomaan norsunluukauppaan. Kauppa aiheuttaa Afrikassa vuosittain jopa 30 000 norsun kuoleman.

Maaliskuun 3.–14. päivä 177 valtion edustajat tapaavat CITES-kokouksessa Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa. CITES on uhanalaisten lajien, niiden osien ja niistä valmistettujen tuotteiden kansainvälistä kauppaa säätelevä sopimus. Ympäristöjärjestö WWF ja asiantuntijaorganisaatio TRAFFIC vaativat, että kokouksessa ryhdytään toimiin kaupan rajoitteiden asettamiseksi törkeimmin laittomaan norsunluukauppaan sekaantuneille maille.

Thaimaa, Nigeria ja Kongon demokraattinen tasavalta ovat toistuvasti epäonnistuneet puuttumaan maissa käytävään norsunluukauppaan, vaikka CITES-säännösten mukaan säätelemätön norsunluukauppa on laitonta. CITES-sopimuksen allekirjoittaneet maat voivat suosittaa, että eri osapuolet lopettavat kaupankäynnin sääntöjä rikkovien maiden kanssa. Kaupparajoitukset voivat koskea kaikkia sopimuksessa mainittuja 35 000 lajia puutavarasta krokotiilin nahkaan.

”Edellä mainitut maat ovat kaikilla mittareilla arvioituna eniten norsunluukauppaan sekaantuneita valtioita. Koska norsunluun lisääntynyt kysyntä on johtanut salametsästyksen voimakkaaseen lisääntymiseen, CITES-maiden on vaadittava kansainvälisten lakien noudattamista”, sanoo ohjelmapäällikkö Sami Tornikoski WWF Suomesta.

Ensi kuun CITES-kokouksen isäntämaa Thaimaa on maailman suurimpia laittoman norsunluukaupan markkina-alueita. Rikolliset käyttävät hyväkseen Thaimaan lakeja, joiden mukaan kotimaisen norsunluun myyminen on laillista. Laitonta, afrikkalaista norsunluuta tuodaan maahan valtavia määriä ja se myydään thaimaalaisena väärennetyn alkuperämerkinnän avulla. Suuri osa norsunluusta päätyy ulkomaalaisille matkailijoille.

“Thaimaa voi korjata tilanteen helposti kieltämällä kaiken norsunluukaupan maassa. Näin maa välttyisi myös mahdollisilta kaupparajoituksilta. Jo yli 400 000 ihmistä ympäri maailmaa on vaatinut Thaimaata kieltämään norsuluukaupan allekirjoittamalla WWF:n vetoomuksen”, kertoo Tornikoski.

WWF ja TRAFFIC haluavat, että CITES-kokous vaatii laittoman kaupan hillitsemiseen parannuksia myös Kiinalta ja pohtii kaupan rajoitteita maata kohtaan ensi vuonna, jos merkittävää edistystä ei tapahdu.

Lisäksi norsujen salametsästystä voitaisiin ehkäistä monilla toimilla, esimerkiksi luomalla mekanismi, jolla voitaisiin jäljittää norsunluuvarastoja sekä tekemällä laajojen norsunluutakavarikkojen rekisteröinneistä pakollisia.

“Tällä hetkellä takavarikkojen tarjoama tärkeä tieto – esimerkiksi, kuka oli lähetyksen takana ja kuka olisi hyötynyt siitä – katoaa tai sitä ei käytetä hyödyksi. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että salakuljetus on lisääntynyt,” Tornikoski toteaa.

WWF ja TRAFFIC muistuttavat CITES-kokouksen osallistujia myös Afrikan sarvikuonojen ahdingosta: viime vuonna Etelä-Afrikassa tapettiin ennätykselliset 668 sarvikuonoa niiden sarvien takia. Suurin sarvikuonon sarven kuluttajamaa on Vietnam, joka on tehnyt vain vähäisiä toimia laittoman kaupan kitkemiseksi. CITES-kokouksen tulisi painostaa sekä Vietnamia että sarvikuonon sarven salakuljetuksen keskusta Mosambikia muutoksiin.

Lisätietoja:

Tiedottaja Katja Nuorvala, WWF Suomi, 040 592 6532

Tiedottaja Alona Rivord, kansainvälinen WWF, arivord@wwfint.org, +41 79 959 1963

Tiedottaja Richard Thomas, TRAFFIC, richard.thomas@traffic.org, +44 752 6646 216

Lue myös:

Gabonissa jäi viikossa kiinni ennätysmäärä salametsästäjiä

Sarvikuonojen tilanne Intian Assamissa heikkenee entisestään

WWF:n salametsästyksen vastainen kampanja