WWF kutsuu Virtavesiseminaariin

WWF Suomi järjestää yhteistyössä Jasper Pääkkösen ja kansanedustaja Pekka Haaviston ja vihreän eduskuntaryhmän kanssa Virtavesien tulevaisuus 2 -seminaarin 20. huhtikuuta eduskunnan Pikkuparlamentissa. Seminaarissa kuullaan muun muassa, miten patojen purkamisista on tullut ilmiö Suomessa ja maailmalla.

Seminaarin puhujat ovat virtavesityön ykkösnimiä ympäri maailman. Paikalle saapuvat esimerkiksi Bob Irvin American Rivers -järjestöstä kertomaan patojen purkutöistä Yhdysvalloissa sekä Herman Wanningen, joka on paitsi Maailman Vaelluskalapäivän perustaja myös virtavesityön suunnannäyttäjä maailmanlaajuisesti.

Seminaariin on kutsuttu myös eri puolueiden edustajat kertomaan, miten uhanalaisten virtavesikalojen elvyttämistä ja turhien esteiden poistamista aiotaan edistää.

Seminaarin jälkeen n. klo 18 järjestämme ennakkonäytöksen vaelluskalojen ja kalastusmatkailun ahdingosta Suomessa kertovasta Concrete Reasons -dokumenttielokuvasta. Katso elokuvan traileri:

Seminaarin ohjelma löytyy täältä. Ilmoittautuminen on päättynyt, mutta tilaisuutta voi seurata myös livestriimistä WWF:n Youtube-kanavalla.