WWF:lle palkinto parhaasta viestinnästä

Viestintätoimisto Ellun Kanat on palkinnut vuoden 2016 parasta mahdollisuuksiin tarttuvaa viestintää tehneet tahot. WWF:n Norppalive voitti palkinnon kategoriassa Huomio.

“Erinomainen idea, joka toteutettiin modernilla teknologialla. Teko oli myönteinen, yllättävänkin yksinkertainen ja kustannustehokas, sillä norpat tekivät suurimmat hommat. Norpat saivat valtavan huomion ja tuottivat hyvää mieltä ihmisille. Yli kaksi miljoonaa katselukertaa ja lukuisat mediaosumat kertovat, että Norppalive oli ylivoimainen tapa herättää ihmisten kiinnostus ja saada huomiota norppien suojelulle”, raati perusteli.

Raatiin kuuluivat Kauppalehden vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi, S-ryhmän kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu, toimittaja Tuomas Enbuske, Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila, Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila, MindMill Networkin senior advisor ja co-founder Marjaana Toiminen, digitalisti ja Digitalist Networkin perustaja Ville Tolvanen sekä Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtaja Kirsi Piha.

“Olemme kiitollisia tunnustuksesta. Halusimme lisätä suomalaisten tietoisuutta saimaannorpasta ja kasvattaa ihmisten halua suojella sitä. Tämä palkinto on mukava muistutus siitä, että onnistuimme tavoitteessamme”, WWF:n tiedottaja Joonas Fritze sanoo.

WWF toteutti Norppaliven yhteistyössä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, asennusliike Antenni Neuvosen, kuvatuottaja Pukki Visualsin ja verkkopalveluita tuottavan Franticin kanssa. WWF kiittää myös Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon ELY-keskusta toimivasta yhteistyöstä.

Norppalive alkaa taas toukokuussa osoitteessa wwf.fi/norppalive

WWF onnittelee muita palkittuja

Ellun Kanojen järjestämän kilpailun vastuullisuuskategorian voitti Suomen evankelis-luterilainen kirkon Aleppon kellot, ja vuoden 2016 paras johtaja ja mahdollisuusviestijä oli OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton traktorimarssi voitti Ellun Kanojen Facebookissa järjestetyn yleisöäänestyksen.

Ellun Kanat järjesti kilpailun yhteistyössä Kauppalehden, Finlaysonin ja Aalto EE:n kanssa.

Lisätietoja:

Joonas Fritze, tiedottaja, WWF, 040 840 8500, joonas.fritze@wwf.fi

Anniina Sulku, viestinnän tekijä, Ellun Kanat, 050 491 1182,
anniina.sulku@ellunkanat.fi

Kirsi Piha, hallituksen puheenjohtaja, Ellun Kanat, 050 560 1755, kirsi.piha@ellunkanat.fi