WWF:n 20 000 euron Panda-palkinto turkulaisille merikotkatutkijoille

Ympäristöjärjestö WWF myönsi tänä vuonna 20 000 euron suuruisen Panda-palkintonsa Turun yliopiston merikotkaan liittyvälle tutkimushankkeelle. Tutkimuskokonaisuudessa selvitetään muun muassa sitä, miten paljon merikotkia ja muita lajeja menehtyy tuulivoimaloiden vaikutuksesta ja miten merikotkan ja tuulivoimarakentamisen tarpeet voidaan sovittaa yhteen.

Lisäksi tutkimusryhmä aikoo selvittää, mistä merikotkien elimistöön päätyneet, suuret lyijymäärät ovat peräisin ja mitä muita haitta-aineita kotkat saavat ravinnostaan.

”Merikotkan suojelutarina on yksi hieno osoitus suojelutyön onnistumisesta. Valitettavasti merikotkalla on taas uusia uhkakuvia, joiden voittamiseksi tämä tutkimushanke tekee ensiarvoisen tärkeää työtä. Toivon, että Panda-palkinto osaltaan tuo myös muille merkittäville tutkimusrahoittajille halukkuutta suunnata rahoitusta tälle hankkeelle”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

”Suotuisasta kannankehityksestä huolimatta merikotka ei ole vailla ongelmia Itämeren alueella”, toteaa palkinnon saaneen tutkimuskokonaisuuden vastuullinen tutkija, dosentti Toni Laaksonen.

Laaksosen mukaan merikotkat saavat välillä elimistöönsä jopa tappavia annoksia lyijyä jostakin, toistaiseksi tuntemattomasta, lähteestä. Meriin ja kotkan ravintoeläimiin kertyy myös jatkuvasti uusia yhdisteitä, kuten palonestoaineita ja mikromuovia, joiden haitallisuus tunnetaan vielä huonosti. Ravintoketjun huipulla olevana petona merikotka on erittäin haavoittuvainen tällaisille yhdisteille. Siksi se toimii indikaattorina koko ympäristön tilasta.

Laaksonen on yliopistonlehtori Turun yliopiston biologian laitoksella ja WWF:n merikotkatyöryhmän puheenjohtaja. ”WWF:n merikotkatyöryhmän vapaaehtoiset inventoijat ovat keränneet valtavan tietoaineiston, joka on tutkimuksemme kulmakivi. Palkinnon turvin pystymme tutkimaan myös asioita, joihin vapaaehtoinen työpanos ei enää riitä”, Laaksonen kertoo.

”Aloitamme tutkimuksen siitä, minkä verran merikotkia ja muita lajeja kuolee törmäyksissä tuulivoimaloiden kanssa. Tutkimme myös lyijymyrkytykseen kuolleiden merikotkien lyijyn alkuperää ja osallistumme yhteistutkimukseen merikotkan poikasten ympäristömyrkkypitoisuuksista eri puolilla Eurooppaa. Lisäksi keräämme aineistoa merikotkien ravinnosta, joka on keskeisessä roolissa sekä merikotkan itsensä että sen yleisen hyväksyttävyyden kannalta.”

Panda-palkinnon tänä vuonna saaneeseen työryhmään kuuluvat Toni Laaksosen lisäksi apulaisprofessori Jon Brommer (Turun yliopiston biologian laitos), väitöskirjatutkijat Fabio Balotari-Chiebao ja Camilla Ekblad sekä dosentti Patrik Byholm, erikoistutkija Novia ammattikorkeakoulussa.

WWF:n Panda-palkinnolla palkitaan luonnon- ja ympäristönsuojelun hyväksi tehtyjä tekoja, aloitteita ja tutkimushankkeita sekä edistetään kestävää kehitystä ja elämäntapaa. WWF jakaa palkinnon erillisestä Anderssonin rahastosta.

Lisätiedot:
Suojelujohtaja Jari Luukkonen, puh. 040 585 0020
Dosentti Toni Laaksonen, puh. 050 528 8117

Lisää tietoa: wwf.fi/pandapalkinto