Julkaistu

WWF:n Naturewatch-stipendi Espooseen ja Lahteen

Juvanpuiston koulu Espoosta sekä Mukkulan koulu Lahdesta ovat saaneet WWF:n Naturewatch-stipendin lukuvuodelta 2008–2009. Stipendi myönnetään erityisen ansiokkaasta ympäristökasvatustyöstä.

Juvanpuiston koulu palkittiin pitkäjänteisestä ja laaja-alai­sesta ympäristökasvatustyöstään. Juvanpuiston koulussa tehtiin Naturewatch-tutkimuksia ensimmäisen kerran jo vuonna 2003. Ympäristöasiat ovat saaneet koulussa muutenkin paljon paino­arvoa, ja koulu on mukana myös kansainvälisessä Vihreä lippu -ohjelmassa.

Mukkulan peruskoulu palkittiin pitkäjänteisestä ympäristö­kasvatustyöstä Naturewatch-ohjelman parissa. Koulussa on tehty Naturewatch-tutkimuksia lähiympäristössä vuodesta 2006 saman pienluokan toimesta. Oppilaat ovat saaneet tutkimuksistaan hie­noja tuloksia ja onnistumisen elämyksiä.

- Molemmat palkitut koulut tekevät innostavaa ympäristökasvatustyötä, jossa oppilaiden omat havainnot ovat lähtökohtana oppimiselle. WWF haluaa kannustaa opettajia viemään oppilaat ulos luontoon sen sijaan, että ympäristöasioita opiskeltaisiin vain kirjasta, kertoo WWF:n ympäristökasvattaja Essi Aarnio-Linnanvuori.

Naturewatch-stipendi on arvoltaan 1 000 euroa ja se myönnetään vuosittain yhdelle tai useammalle koululle innostavasta ja aktiivisesta ympäristökasvatustyöstä. Tänä vuonna molemmat palkittavat koulut saavat 500 euron suuruisen stipendin.

Naturewatch on WWF:n maksuton ympäristökasvatusohjelma kouluille. Naturewatch-ohjelma täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta ja alkaneen lukuvuoden teemana on ilmastonmuutos ja ekologinen jalanjälki. Teemavuoden kunniaksi WWF järjestää alakouluille myös mediataito kilpailun ”Mahdollista ratkaista”, jossa koululuokat saavat pohtia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Naturewatch-tutkimuksiin osallistui lukuvuonna 2008–2009 oppilaita lähes 50 koulusta ympäri Suomea. Naturewatch-tehtäväpaketit, oppilaiden luontohavainnoista laadittu raportti, koulutus ja tapahtumat ovat kouluille maksuttomia. Toimintaa tukevat Canon, Metso ja Toyota.

Lisätietoja:
WWF, ympäristökasvattaja Essi Aarnio-Linnanvuori, 050 511 4397, etunimi.sukunimi@wwf.fi