© WWF
Julkaistu

WWF:n Norppalive päättyi – katselukertoja yli kolme miljoonaa

Tänäkin vuonna suursuosioon noussut WWF:n Norppalive on päättynyt. Livelähetystä katseltiin hieman yli kolmen viikon aikana kolme miljoonaa kertaa. WWF toteuttaa livelähetyksen myös ensi vuonna.

”Norppaliven toinen tuotantokausi oli upea. Pullervo teki paluun livelähetykseen ja ihmisten sydämiin. Tavoitteenamme oli nostaa tietoisuutta erittäin uhanalaisesta saimaannorpasta ja uskomme onnistuneemme siinä”, WWF:n tiedottaja Joonas Fritze sanoo.

Norppalive kiinnosti myös Suomen rajojen ulkopuolella. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset The New York Times, Washington Post ja Fox News kertoivat Pullervosta, ja saksalaiset katselivat lähetystä satojatuhansia kertoja.

Viime vuonna Norppaliveä katseltiin hieman yli kaksi miljoona kertaa. Tänä vuonna katseluita oli siis noin miljoona enemmän, vaikka lähetys jäi viikon viime kevättä lyhyemmäksi.

”Tulemme toteuttamaan Norppaliven myös ensi vuonna. Siihen asti meidän on autettava yhdessä Pullervoa ja sen erittäin uhanalaisia lajitovereita. Ilmastonmuutoksen vastaisiin talkoisiin tarvitsemme kaikkien panosta. Saimaalla asuvat ja mökkeilevät puolestaan voivat tehdä arvokkaan teon ja jättää verkot ja muut norpille vaaralliset kalanpyydykset kuivumaan”, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

WWF toteutti Norppaliven yhteistyössä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, Live Eyen, Pukki Visualsin ja Franticin kanssa. Lisäksi WWF kiittää Etelä-Savon ely-keskusta ja Metsähallituksen luontopalveluja.

Lisätietoja:

Tiedottaja Joonas Fritze, 040 840 8500, joonas.fritze@wwf.fi