WWF:n Norppaliven katseluennätys uusiksi

WWF:n Norppaliveä on katsottu tänä vuonna yli 2 200 000 kertaa. Katselukertoja on jo nyt lähes 200 000 enemmän kuin viime keväänä. Norppalive ja Pullervo on noteerattu laajasti myös ulkomailla.

Yli puolet Norppaliven katselukerroista on tullut Suomesta. Pullervon synnyttämästä ilmiöstä on kuitenkin oltu kiinnostuneita myös Suomen rajojen ulkopuolella, ja Norppalive on huomioitu muun muassa The New York Timesissa ja supersuositulla The Dodo -sivustolla.

”WWF:n Norppaliven tarkoitus on lisätä ihmisten tietoisuutta saimaannorpasta ja sen elintavoista sekä kasvattaa halua suojella maailman harvinaisinta hyljettä. Suuret katsojamäärät ovat hieno osoitus siitä, että olemme tehneet jotain oikein”, WWF:n tiedottaja Joonas Fritze sanoo.

WWF:n Norppalive avautui yleisölle keskiviikkona 10. toukokuuta. Lähetys jatkuu kesäkuun alkuun asti.

WWF toteuttaa Norppaliven yhdessä luontokuvaaja Juha Taskisen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden, Live Eyen, Pukki Visualsin ja Franticin kanssa. Lisäksi WWF kiittää Metsähallituksen luontopalveluita ja Etelä-Savon ELY-keskusta yhteistyöstä.

Livelähetys on katsottavissa osoitteessa wwf.fi/norppalive

Lisätietoja:

tiedottaja Joonas Fritze, WWF Suomi, 040 840 8500, joonas.fritze@wwf.fi

kehityspäällikkö Justus Hyvärinen, WWF Suomi, 040 570 7963, justus.hyvärinen@wwf.fi