WWF:n Pandapalkinto 2006 haettavana

WWF Suomi julistaa haettavaksi vuoden 2006 Pandapalkinnon, jolla halutaan edistää ja palkita aktiivisia luonnon- ja ympäristönsuojeluhankkeita. Palkintoja voidaan antaa yksi tai useampia, ja yhteissummaltaan ne ovat 20 000 euroa. Hakijana voi olla yksi tai useampi henkilö, yritys tai yhteisö. Pandapalkinto on jaettu vuodesta 1999 lähtien.

Pandapalkinto jaetaan joka vuosi WWF:n erillisestä Pandapalkinto-rahastosta. Palkinnolla pyritään edistämään ja palkitsemaan luonnon- ja ympäristönsuojelun hyväksi tehtyjä tekoja, aloitteita ja tutkimushankkeita sekä kestävän elämäntavan edistämistä. Pandapalkinnon voi saada suunniteltu tai käynnissä oleva hanke.

“WWF:n Pandapalkinto on jo muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi. Palkinnolla haluamme rohkaista suunnittelemaan ja toteuttamaan joko paikallisesti, valtakunnallisesti tai kansainvälisesti merkittäviä hankkeita luonnon- ja ympäristönsuojelun edistämiseksi”, sanoo pääsihteeri Timo Tanninen WWF Suomesta.

Pandapalkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999. Vuoden 2005 palkinto jaettiin kahden hankkeen kesken, 10000 euroa kummallekin. Saajat olivat Suomen FSC-yhdistys hyvän metsähoidon edistämiseksi maassamme sekä ympäristöjärjestöjen Ilmari-hanke, jolla tehdään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja kestävää elämäntapaa tutuksi yläluokkalaisille ja lukiolaisille.

Pandapalkinnon hakuaika päättyy 13.10.2006. Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan osoitteeseen WWF, pääsihteeri Timo Tanninen, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki.

Lisätietoja:
WWF, pääsihteeri Timo Tanninen, sähköposti etunimi.sukunimi@wwf.fi, puh. (09) 7740 1052