WWF:n Pandapalkinto susikampanjalle ja pääkaupunkiseudun pienvesien kunnostamiselle

WWF Suomen 20 000 euron suuruinen Pandapalkinto jaetaan tänä vuonna kahden hakijan kesken. Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanja kitkee susien salametsästystä ja rakentaa susimyönteistä ilmapiiriä. Virtavesien hoitoyhdistys Virho on kunnostanut jo kaksikymmentä vuotta pääkaupunkiseudun pienvesiä. Pandapalkinto on jaettu vuodesta 1999 lähtien.

WWF myöntää Pandapalkinnon Luonto-Liiton susiryhmän Salakaadot seis -kampanjalle ja Virtavesien hoitoyhdistys Virholle. WWF haluaa Pandapalkinnolla kannustaa molempia palkinnon saajia jatkamaan merkittävää työtään luonnon monimuotoisuuden hyväksi.

Salakaadot seis -viestintä- ja vaikuttamiskampanjan tavoitteena on kitkeä Suomesta uhanalaisten susien ja muiden lajien salametsästys. Lajin uhanalaisuuden merkittävin syy ja uhkatekijä on metsästys.”Kampanjassa on saavutettu jo kaksi merkittävää välitavoitetta: On yleisesti tunnustettu, että susien salametsästyksellä on keskeinen rooli Suomen susikannan romahduksessa. Lisäksi törkeän metsästysrikoksen nimike ja tuntuvat rangaistukset metsästysrikoksista on määrä kirjata rikoslakiin vielä tänä vuonna”, Pandapalkinto-raadin puheenjohtaja Heidi Andersson kertoo.

Virtavesien hoitoyhdistys Virho on tehnyt perustamisvuodestaan 1990 lähtien ansiokasta työtä pääkaupunkiseudun purojen ja Vantaanjoen vesiluonnon hyväksi. Kunnostustöiden ansiosta osa Helsingin aiemmin erittäin huonokuntoisista pienvesistä on vähitellen elpynyt jopa niin hyvin, että taimenet ovat palanneet niihin kutemaan. Pienvesien tilan paraneminen on lisännyt myös alueiden virkistyskäyttöarvoa. ”Virtavesien hoitoyhdistys on innostanut paikalliset asukkaat, koululaiset ja päiväkotiryhmät osallistumaan lähiympäristönsä luonnon hoitoon hauskalla ja konkreettisella tavalla”, Andersson sanoo.

”Viralliset tahot ovat kanssamme samaa mieltä salametsästysongelman olemassaolosta. Tarvitaan asennemuutos ja konkreettisia tekoja, jotta tulevaisuudessa villieläimet pystyisivät elämään arvokasta elämää Suomessa. Palkintorahan avulla pystymme jatkamaan ja tehostamaan salametsästyksen vastaista kampanjointia entisestään. Vapaaehtoisvoimien lisäksi taloudellinen tuki on tarpeen Suomen susien pelastamiseksi”, sanoo Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta.

”Jokien, koskien ja purojen kunnostus vaatii paljon vapaaehtoistyötä, mutta myös rahaa. Virhon aktiivit eivät ehdi tekemään aina kaikkea tarvittavaa varainhankintaa omien leipätöidensä ohessa, joten WWF:n Pandapalkinto tulee kovaan tarpeeseen. Se antaa Virholle huomattavan lisäpotkun tulevaan toimintaan,” kertoo Virtavesien hoitoyhdistyksen puheenjohtaja Esa Lehtinen.

Lisätietoja:

suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF Suomi, 040 585 0020
järjestöpäällikkö Sami Säynevirta, Luonto-Liitto, 040 560 7303, www.salakaadotseis.fi
puheenjohtaja Esa Lehtinen, Virtavesien hoitoyhdistys, 040 532 8830, http://www.virtavesi.com/

WWF:n Pandapalkinto

WWF on vuodesta 1999 lähtien jakanut Pandapalkinnon, jolla halutaan edistää ja palkita aktiivisia luonnon- ja ympäristönsuojeluhankkeita. Palkintoja voidaan antaa yksi tai useampia, yhteissummaltaan 20 000 euroa. Hakijana voi olla yksi tai useampi henkilö, yritys tai yhteisö. Palkinto jaetaan erillisestä Anderssonin rahastosta.

Aikaisemmat Pandapalkinnon saajat:

2009: Liminganlahden Ystävät ry
2008 (palkinto jaettiin kahden hakijan kesken):
– VaihdaVirtaa-kampanja
– Hollolan lukion tuulivoimalahanke
2007: Joensuun yliopiston Saimaannorppa ja Suomen talvi -tutkimushanke
2006: (palkinto jaettiin kahden hakijan kesken)
– Pro Espoonjoki ry – Pro Esbo å rf, Espoonjoen säilyttäminen
– Metsähallitus ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, metsäjokien ja -purojen kunnostus Koillismaalla
2005: (palkinto jaettiin kahden hakijan kesken)
– Suomen FSC-yhdistys
– Luonto-Liiton, Maan ystävät ry:n, Dodon ja Nuorten Akatemian Ilmari-ilmastotiedotushanke
2004: ENO-Environment Online -verkkokoulu, Joensuu
2003: Heinolan lintutarha, luonnonvaraisten lintujen hoito
2002: Tampereen ammattikorkeakoulu, Snowchange – Pohjoisten alkuperäiskansojen havaintoja ilmastonmuutoksesta -projekti
2001: FM Mia Rönkä, Turun yliopisto, saaristolinnuston tutkiminen
2000: Suomen Ympäristökasvatuksen seuran Vihreä Lippu -ympäristökasvatusohjelma
1999: (palkinto jaettiin kahden hakijan kesken)
– Mahnalan ympäristökoulu, Hämeenkyrö
– Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti, Joutseno

WWF Suomi on osa kansainvälistä WWF-verkostoa, joka työskentelee maailman ainutlaatuisimpien luontokokonaisuuksien ja uhanalaisimpien lajien pelastamiseksi. WWF:n tavoitteena on maapallo, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi.