© WWF Suomi
Julkaistu

WWF:n Vuoden luontokirja -kilpailu käynnistyy jälleen

WWF Suomen jokavuotisen Vuoden luontokirja -kilpailun ilmoittautuminen on alkanut. Kilpailussa etsitään jo 35. kerran suomalaiskustanteista teosta, jossa luonnon- ja ympäristönsuojelun sanoma on vahvasti esillä. 

Voittajakirjan valinnassa kiinnitetään huomiota teoksen lukijaystävälliseen kieleen sekä ulkoasuun. Teoksen tulee olla suomalaiskustanne, mutta kirjan ei tarvitse käsitellä suomalaista luontoa, vaan myös ulkomaisista kohteista kertova teos voi tulla valituksi. Voittajateos valitaan marraskuun alussa ja palkinto julkistetaan kustantajan ja WWF:n tilaisuudessa marras-joulukuun vaihteessa. 

Kilpailu on tarkoitettu teoksille, jotka on julkaistu 11.10.2011–10.10.2012 eli ennen tämän vuoden kilpailun määräaikaa ja viime vuoden kilpailun määräajan jälkeen. Tämän vuoden kilpailun määräajan jälkeen ilmestyvät teokset voivat osallistua vuoden 2013 kilpailuun.

WWF on palkinnut Vuoden luontokirjan vuodesta 1978. Vuoden 2011 luontokirjaksi valittiin Petri Keto-Tokoin ja Timo Kuuluvaisen kirjoittama teos Suomalainen aarniometsä. Valitsijana toimi luontotoimittaja, FM Veikko Neuvonen, joka antoi valitulle teokselle kiitosta upeasta kuvituksesta, monipuolisesta sisällöstä sekä vahvasta ja ajankohtaisesta luonnonsuojelullisesta sanomasta.

Tänä vuonna osallistuvia kilpailuehdokkaita lähetetään kolme (3) kappaletta merkinnällä "Vuoden Luontokirja/Sini Tasanen" 10. lokakuuta 2012 mennessä osoitteeseen WWF, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki. Osallistujia pyydetään liittämään mukaan kustantajan yhteystiedot mahdollisia yhteydenottoja varten.

Lisätietoja:

Sini Tasanen, WWF Suomi, (09) 7740 1040, sini.tasanen@wwf.fi

Lue lisää WWF Suomen Vuoden luontokirja -kilpailusta