WWF:n kiljuhanhi- ja naalitutkimusryhmä: Kuolan niemimaan kantojen tunteminen tärkeätä suojelutyölle Pohjoismaissa

Ympäristöministeriön ja Metsähallituksen taloudellisesti tukema retkikunta havaitsi tutkimusalueella ainoastaan neljä kiljuhanhea, yhden todennäköisesti pesivän parin ja kaksi yksittäistä lintua. Tiedot täydentävät tähän asti hataraa kiljuhanhitietoutta tutkitulta alueelta: venäläisten tiedot alueella pesivästä harvasta, mutta säännöllisestä kiljuhanhikannasta saivat vahvistusta. Nyt tiedetään, että alueella ei pesi suurta määrää kiljuhanhia, mutta pesimäkanta Kuolassa saattaa olla silti jonkin verran tiheämpi kuin Pohjoismaissa. Sen sijaan alueella pesii vahva metsähanhikanta, joka edustaa rossicus-alalajia (ns. tundrametsähanhi).

Retken tavoitteena oli kerätä myös tietoa Pohjoismaissa kiljuhanhen tavoin äärimmäisen uhanalaisen naalin esiintymisestä. Parissa viikossa nähtiin yhteensä neljä naalia ja löydettiin kuusi käytössä olevaa naalin pesää. Siten voidaan olettaa, että naalikanta Kuolassa on selvästi tiheämpi kuin Pohjoismaissa.

Tundran luonnonsuojelualueen ja sen lähiseudun suurpetokanta on myös vahva: retkikunta näki kuusi karhua, kolme ahmaa ja suden jälkiä. Alueen kasvillisuus ei ole läheskään niin kulunutta porojen ylilaidunnuksen seurauksena kuin Suomessa. Tunturikankaiden jäkäliköt ja purojen varsien pajukot ovat selvästi paremmassa kunnossa kuin vastaavilla alueilla Suomen Tunturi-Lapissa, ja tämä heijastuu myös muuhun luontoon. Pikkujyrsijöillä oli aallonpohjavuosi, ja ravinnon niukkuuden takia myyränsyöjiä kuten piekanoita ja mahdollisesti myös naaleja pesi vähemmän kuin hyvinä myyrävuosina.

Sekä kiljuhanhen että naalin suojelun kannalta on oleellista tietää, saavatko Pohjoismaiden kannat täydennystä idempää. Siksi Kuolan niemimaalla elävien kantojen tutkimus ja suojelu on tärkeää. Kiljuhanhen perimän tutkimuksissa on todettu, että Pohjolan kiljuhanhet edustavat selvästi itäisemmistä pesimäkannoista poikkeavaa omaa tyyppiään. Kuolan kiljuhanhet edustavat todennäköisesti samaa geneettistä tyyppiä kuin muu Fennoskandian kanta.

Kiljuhanhi (Anser erythropus) on uhanalaisin arktinen hanhilaji koko Euraasiassa, ja kannan kehitys on kaikkialla laskeva. Lajin maailmankannaksi arvioidaan enää 25 000-30 000 yksilöä ja Pohjoismaiden pesimäkanta on enää 30-50 parin suuruinen.

Tärkein syy taantumiseen on liiallinen metsästys etenkin muuttolevähdys- ja talvehtimisalueilla. Tätä käsitystä tukee myös se, että nyt tutkitulla alueella havaittiin runsaasti pesimäekologialtaan kiljuhanhen kaltaisia tundrametsähanhia, jotka kuitenkin muuttavat Länsi-Eurooppaan talvehtimaan. Läntisellä muuttoreitillä hanhia metsästetään huomattavasti vähemmän kuin pääosin Venäjälle ja Keski-Aasiaan suuntautuvalla kiljuhanhien muuttoreitillä.

Kolmas yhteispohjoismainen kiljuhanhiraportti julkaistu

Vuodesta 1999 alkaen Pohjolan kiljuhanhien suojeluprojekteista on julkaistu laaja englanninkielinen raportti. Tänään WWF:n sarjassa ilmestynyt raportti ”Fennoscandian Lesser White-fronted Goose conservation project – Annual report 2000” sisältää uusimmat tutkimus- ja suojelutyön tulokset ja tiedot lajin koko levinneisyysalueelta.

Raportin artikkelit käsittelevät mm. seuraavia aiheita:
– Viron ja Perämeren rannikon kevätlevähdysalueilla vähemmän kiljuhanhia kuin edellisenä vuonna
– kesän 2000 poikastuotto Pohjolassa erittäin heikko
– Unkarin muuttolevähdysalueella jyrkästi taantuva kannankehitys vuosina 1996-2000
– WWF:n suojeluhanke Kazakstanin kiljuhanhikosteikoilla käynnissä
– tarhattujen kiljuhanhen istutus luontoon keskeytetty Ruotsissakin geneettisistä syistä
– aikuisten kiljuhanhien kuolleisuuden vähentäminen lajin kohtalonkysymys

Lisätietoja ja raporttitilaukset:

WWF (Helsinki), Petteri Tolvanen, puh. (09) 7740 1053
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus (Oulu), Juha Markkola, puh. (08) 315 8551 tai Sami Timonen 040 565 1939