WWF:n meriasiantuntija Anita Mäkinen Galápagossaarilta: Jessican onnettomuus opetti

”Suomen hallituksen on ajettava kaksoispohjapakkoa Itämerellä liikennöiviin aluksiin nopeutetulla aikataululla”, vaatii WWF:n meriasiantuntija Anita Mäkinen, joka parhaillaan osallistuu Galápagossaarilla tapahtuneen öljykatastrofin pelastustöihin ja samalla kerää tietoa Itämerellä mahdollisesti tapahtuvan öljyonnettomuuden varalle. Vaatimus on ajankohtainen, sillä hallituksen tuleva Itämeri-ohjelma on viimeistelyvaiheessa ja sitä esitellään tänään mm. kansalaisille tarkoitetussa yleisötilaisuudessa.

Suurin osa öljytankkerionnettomuuksista voitaisiin välttää, jos aluksissa olisi kaksoispohjapakko ja öljytankkerit saatettaisiin öljysatamiin hinauksessa ja luotsin ohjauksessa. Öljyonnettomuuksia voidaan ehkäistä myös suunnittelemalla laivareitit siten, että öljyonnettomuuden riski on vähäinen ja sen sattuessa luonnontuho jää mahdollisimman pieneksi. Myös tankkerien koolle on asetettava tiukat rajoitukset.

”Aluksien ominaisuuksia koskevat ongelmat ovat tulleet konkreettisesti esiin Galápagoksen öljyonnettomuudessa. Tankkeri Jessica on liian suuri Galápagoksen karikkoisille vesille, 30 vuotta vanha laiva ei täytä kansainvälisiä meriturvallisuusvaatimuksia eikä siinä ole kaksoispohjaa. Meriturvallisuus saattaa myös kärsiä miehistön asenteista ja suoranaisesta välinpitämättömyydestä. Galápagoksella onnettomuuden aiheutti kapteenin liiallinen itsevarmuus ja navigointivirhe. Kapteenilla ei ollut merikarttaa, ja hän erehtyi luulemaan valopoijua majakaksi, minkä seurauksena alus ajautui pois reitiltä ja päätyi karille”, Mäkinen toteaa.

WWF korostaa, että mikäli Itämerellä sattuisi huomattava öljyonnettomuus, sillä olisi katastrofaaliset vaikutukset alueen herkälle luonnolle, koska meremme on matala ja suljettu kokonaisuus. Tuleva EU-direktiivi edellyttää kaksoispohjaa öljykuljetuksia suorittavilta aluksilta, mutta määräykset astuvat voimaan vasta noin 15 vuoden päästä.

“Uponneiden alusten öljyonnettomuusriskin poistaminen tulisi myös sisällyttää Itämeri-ohjelman toimenpiteisiin. Emme voi sulkea silmiämme ruostuvilta aluksilta rannikoillamme”, sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen, joka osallistuu hallituksen Itämeri-ohjelman valmisteluun liittyviin tilaisuuksiin tänään.

Öljylautat saavuttivat sunnuntaina Isabellan ja Floreanan saarten rannat. Suomalaisista Galápagoksen pelastustöihin osallistuvat WWF:n viime torstaina lähettämät asiantuntijat, Ecuadorin hankekoordinaattori, biologi Kenneth Kumenius ja meriasiantuntija, biologi Anita Mäkinen. Matkan tarkoituksena on paitsi osallistua käytännön pelastustyöhön myös kartoittaa tuhojen laajuus, selvittää avustusmahdollisuuksia ja kerätä tietoa öljytuhojen vaikutuksista ainutlaatuisella saarialueella. Näin saadaan myös yleistä tietoa Itämerellä tai muualla sattuvia mahdollisia katastrofeja ja niihin varautumista varten. WWF:n tavoitteena on myös vaikuttaa öljykuljetusten aiheuttamien riskien pienentämiseksi Galápagoksella ja muilla merialueilla.

WWF:n katastrofikeräykseen Galápagoksen luonnon auttamiseksi voi osallistua maksamalla haluamansa summan tilille Merita 57230-11189, Leonia 800017-284004, OKO 5780007-130581, Aktia 405511-210669, Ålandsbanken 660100-1152370, tiedonantoja-osaan sana “Galapagos”.

Lisätietoja:

WWF / suojelujohtaja Jari Luukkonen, puh. (09) 7740 1045, 040 585 0020
WWF / tiedottaja Tuuli Äikäs, puh. (09) 7740 1051,
040 5926532

Materiaalia: Kansainvälisen WWF:n Galápagos-sivut osoitteessa www.panda.org/crisis/galapagos.