Julkaistu

WWF:n raportti: Luonnon monimuotoisuuden kato maapallolla jatkuu

Ensi viikon maanantaina Bonnissa Saksassa alkavat luonnon monimuotoisuuden suojelua koskevat kansainväliset sopimusneuvottelut (CBD COP 9) ovat entistä kiireisemmän tehtävän edessä. WWF:n uunituore raportti `2010 and beyond: Rising to the Biodiversity Challenge´ kertoo luonnon monimuotoisuuden vähenevän maapallolla edelleen, paikoin dramaattisesti.

Raportti sisältää uusimman eliölajien kehitystä kuvaavan Living Planet –indeksin. Sen mukaan luonnon monimuotoisuus maapallolla on huvennut 27 prosenttia vuosien 1970 ja 2005 välillä. Vaikka väheneminen näyttää hieman hidastuneen aivan viime vuosien aikana, mitään merkittävää käännettä vuonna 1976 alkaneessa alamäessä ei ole tapahtunut. Meriluonnon monimuotoisuuden mittari kertoo vieläkin suuremmasta vähenemisestä, joka on ollut erityisen jyrkkää ajanjaksolla 1995-2005.

Maailman hallitukset ovat sitoutuneet tavoitteeseen, jonka mukaan luonnon monimuotoisuuden häviäminen on merkittävästi hidastunut vuoteen 2010 mennessä. Living Planet –indeksi on kansainvälisesti hyväksytty tapa mitata, miten tämän tavoitteen saavuttamisessa on edistytty. Indeksin luomisessa käytetään tuhansien ympäri maailmaa esiintyvien eri eliölajien populaatioiden kehittymistä kuvaavia tilastoja.

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen ei ole vain kasvi- ja eläinkunnan ongelma. Myös tulevat ihmissukupolvet kärsivät yhä enemmän nälästä ja sairauksista sekä luonnonkatastrofeista, mikäli luonnon tuhoaminen jatkuu.

”Luonnon monimuotoisuus pitää yllä maapallon elinkykyä ja sillä on suora vaikutus meidän elämäämme. Monimuotoisuuden väheneminen saa muun muassa aikaan, että ruoan tuotanto on entistä haavoittuvampaa tuholaisille ja taudeille ja että puhtaasta vedestä tulee puute ”, sanoo kansainvälisen WWF:n johtaja James Leape.

WWF pyytää Bonnissa 19 - 30.5. kokoontuvia maailman maiden hallituksia täyttämään sitoumuksensa maailmanlaajuisen suojelualueiden verkoston luomiseksi. WWF pyytää myös hallituksia asettamaan tavoitteeksi maailman metsien häviämisen täydellisen pysäyttämisen vuoteen 2020 mennessä. Luonnon monimuotoisuuden suojelua koskevan sopimuksen ja kansainvälisen ilmastosopimuksen tulee toimia yhteistyössä, jotta eroosiosta ja metsäkadosta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä saataisiin vähennettyä. Samalla turvataan myös metsäluonnon monimuotoisuuden säilyminen.

WWF:n mukaan hallitusten olisi luotava kattavia toimintasuunnitelmia, joiden kautta eri hallinnonalat voivat yhdistää voimansa luonnon monimuotoisuuden vähenemisen torjunnassa. ”Suomessakaan ympäristöhallinto ei voi yksi tehdä tätä työtä, vaan mukaan tarvitaan kaikkia hallinnonaloja”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen.

”Yleensäkin Suomen hallituksen tulee kiinnittää vakavampaa huomiota luonnon monimuotoisuuden häviämiseen sen sijaan, että keskitytään lähinnä luonnonvarojen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen”, suojelujohtaja Luukkonen vaatii.

Lisätietoja:
Suojelujohtaja Jari Luukkonen (puh. (09) 7740 1045, gsm 040 585 0020)

Lue englanninkielinen raportti pdf-muodossa (1,5 Mt)