Thaimaannorppa © WWF
Julkaistu

WWF:n salainen hanke riistäytyi käsistä: thaimaannorpasta kehittyi uusi alalaji

WWF siirsi erittäin uhanalaisia saimaannorppia Thaimaan Pattayalle vuosina 2006 ja 2007. Tavoitteena oli palauttaa trooppiseen säähän tottuneet yksilöt Saimaahan lisääntymään kotimaahan jääneiden norppien kanssa. Niiden poikaset olisivat tällöin sopeutuneet perimänsä takia paremmin lämpenevään ilmastoon. Norpat viihtyivät kuitenkin Pattayan lämmössä yli odotusten ja lisääntyivät niin vimmatusti, että tutkijat katsovat niiden muodostavan nyt uuden alalajin, thaimaannorpan.

EDIT 4.4. Tämä 1.4. julkaistu artikkeli on WWF:n aprillipila.

Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä. Se jäi eristyksiin Saimaalle noin 8 000 vuotta sitten, kun yhteys Itämereen jääkauden jälkeen katkesi. Norppa on tottunut lumisiin ja jäisiin talviin, ja ilmastonmuutos on sille iso uhka.

Niinpä WWF päätti 11 vuotta sitten käynnistää hankkeen, jonka tavoitteena oli edistää saimaannorpan sopeutumista ilmastonmuutokseen. Pihlajaveden ja Haukiveden alueelta otettiin kiinni yhteensä 33 norppaa (15 urosta ja 18 naarasta), jotka kuljetettiin tilauslennoilla suoraan Pattayalle. Tavoitteena oli seurata niiden sopeutumista ja palauttaa mahdollisimman monta yksilöä ajan myötä Saimaahan jatkamaan sukuaan.

”Evoluutio on melkoisen veikeää. Norpat sopeutuivat odotettua nopeammin ja paremmin Thaimaan lämpimiin olosuhteisiin. Suomessa ne pesivät lumikinoksiin, mutta Pattayalla norpat oppivat muutamassa vuodessa kaivamaan pesäkolonsa hiekkaan”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen ihmettelee.

Sopeutuminen uusiin oloihin on ollut ällistyttävän nopeaa, ja jo nyt tutkijat luokittelevat palmujen alla lekottelevat norpat omaksi alalajikseen. Kansainvälinen tutkimusyhteisö on ristinyt lajin thaimaannorpaksi (Pusa hispida thaimensis).

Suomessa norppien ruokavalio koostuu pääasiassa pienistä, parvissa liikkuvista kaloista. Aikuinen yksilö syö niitä muutaman kilon päivässä. Thaimaannorppien ruokahalu on kuitenkin osoittautunut – ilmeisesti korkean lämpötilan johdosta – vaarallisen kovaksi. Paikalliset ovat raportoineet norppien syöneen Pattayan lähivedet käytännössä tyhjäksi kalasta. Pelkona on, että norpat liikkuvat ravinnon perässä uusille alueille, esimerkiksi Phuketiin. Kanta on jo niin iso, että yksilöiden pyydystäminen on käytännössä mahdotonta.

”Näyttää valitettavasti siltä, että norppa voi koitua Thaimaan kauniin meriluonnon tuhoksi. Niinpä meidän on aika lopettaa hankkeen salailu, myöntää virheemme ja pyytää thaimaalaisilta anteeksi. Haluamme kuitenkin korostaa hyviä tarkoitusperiämme: halusimme vain auttaa erittäin uhanalaista saimaannorppaa”, Tolvanen pahoittelee.

Aiemmin norppien siirtoistutusta oli kokeiltu 1980-luvulla tutkimusmielessä, mutta yritys epäonnistui. Suuria odotuksia ei tälläkään kertaa ollut, ja niinpä hankkeen käänteet ovat tulleet WWF:lle täytenä yllätyksenä.

WWF on suojellut saimaannorppaa aktiivisesti vuodesta 1979, eikä tuore epäonnistuminen tule Tolvasen mukaan lannistamaan järjestön intoa.

”Saimaannorppa tarvitsee apua, ja kaikki mahdolliset keinot on tärkeä ottaa käyttöön. Meillä on uusia hankkeita vireillä: vastikään julkaistut tutkimustulokset nimittäin osoittavat, että sillin syöttäminen ja kuraveden juottaminen auttavat saimaannorpan poikasia selviämään paremmin niiden elämän rankasta alkutaipaleesta”, Tolvanen sanoo.

Lisätietoja:

tiedottaja Joonas Fritze, 040 840 8500, joonas.fritze@wwf.fi