Julkaistu

WWF:n talkooleiriläiset ennallistavat perinnemaisemaa Oulangan kansallispuistossa

WWF:n talkooleiri kunnostaa perinnemaisemaa Oulangan kansallispuistossa Kuusamossa 16.–24.7. Leiri järjestetään yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Parikymmentä WWF:n vapaaehtoistyöntekijää niittää Oulangan kansallispuistossa tulvaniittyjä sekä muita avoimia alueita, joilla on aikoinaan harjoitettu niittytaloutta.

Niitetty heinä kerätään pois, ja ainakin osa siitä käytetään porojen talviruokintaan. Perinnemaiseman kunnostaminen auttaa säilyttämään esimerkiksi silmällä pidettävien ketonoidanlukon (Botrychium lunaria) ja kalvaskallioisen (Erigeron acer ssp. decoloratus) sekä vaarantuneen tataarikohokin (Silene tatarica) elinympäristöä.

Lisäksi leiriläiset merkitsevät kansallispuiston rajoja ja polkuja sekä kunnostavat Oulangan leirintäaluetta ympäröivää aitaa. Kansallispuiston suositulle vaellusreitille, Karhunkierrokselle, rakennetaan mahdollisuuksien mukaan pitkospuita ja levitetään soraa.

"Talkooleirin työ auttaa säilyttämään Suomen ja Euroopankin mittakaavassa arvokasta perinnemaisemaa ja niittykasvillisuutta Oulankajoen rannoilla", sanoo yli 130 talkooleiriä järjestänyt kenttäpäällikkö Antti Lappo WWF:ltä. "On mahtavaa, että innokkaita vapaaehtoistyöntekijöitä riittää vuodesta toiseen."

Oulangan kansallispuisto on saanut kansainvälisen PAN Parks -sertifikaatin huomattavasta luontoarvosta, luontotyyppien hoidosta ja matkailukäytön ohjauksesta syyskuussa 2002. Sertifikaatti täydentyi vuonna 2004, kun puiston kestävän luontomatkailun strategia hyväksyttiin. Kansallispuistojen hoitoa ja luontomatkailua arvioiva PAN Parks -kriteeristö on laadittu WWF:n, useiden kansallispuistojen ja luontomatkailun asiantuntijoiden yhteistyönä. Järjestelmä on myös saanut Euroopan unionin suositukset.

WWF on järjestänyt talkooleirejä vuodesta 1977 lähtien Suomessa, Virossa, Venäjällä ja Ruotsissa. Täysi-ikäiset vapaaehtoiset maksavat itse matkansa ja työskentelevät ruokapalkalla. Tänä kesänä on jo ahkeroitu Komion luonnonsuojelualueella Lopella ja Korppoon Ahvensaaressa. Tulevina kuukausina työskennellään Kirkkonummen Medvastössä (30.7.–7.8.), Vammalan Vehmaanniemessä (6.-7.8.) sekä Särkisalon Laukanlahdella yksityisellä luonnonsuojelualueella (13.–21.8.). Syyskuussa urakoidaan vielä Hankoniemellä Örnvikissä viikonlopun ajan.

Lisätietoja:
Metsähallitus, luontovalvoja Arto Hänninen, gsm 0400 130 297
Metsähallitus, erikoissuunnittelija Leena Jartti, gsm 050 524 8173
WWF, leirin johtaja Antti Lappo, gsm 0400 204 544
WWF, tiedottaja Laura Saarilahti, gsm 040 556 9860