WWF:n talkooleiriläiset kunnostavat saamelaista kulttuurimaisemaa Lemmenjoella

WWF:n kesän viimeinen pitkä talkooleiri järjestetään 13.–21.8 Lemmenjoen kansallispuistossa, Sallivaaran historiallisella poroerotuspaikalla. Työohjelmassa on rakennusten kunnostusta: kattojen tekoa ja rakennusten kaivamista turpeesta sekä muita luonnonhoitotöitä. Leiri järjestetään yhteistyössä Metsähallituksen ja Suomen kulttuurirahaston kanssa. 

Sallivaaran poroerotuspaikka on entisöity rakennuskokonaisuus, joka huokuu menneen ajan tunnelmaa. Se sijaitsee Lemmenjoen kansallispuistossa, joka on Suomen suurin jäljellä oleva tietön metsäerämaa. Kansallispuisto kuuluu saamelaisalueeseen, jossa osa alkuperäisväestöstä edelleen hankkii toimeentulonsa poronhoidosta ja muista luontaiselinkeinoista.

Noin 20 hengen joukko WWF:n vapaaehtoisia talkooleiriläisiä on kunnostanut Sallivaaran poroerotuspaikan vanhojen kämppien kattoja. Kämpät ja aitarakenteet entisöitiin viimeksi 1980-luvun lopussa. Alue on suojeltu elinkeino- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana saamelaisen poronhoidon muistomerkkinä. Kulttuurihistoriallisesti poroerotuspaikka on yhtä arvokas kuin esim. Helsingin Suomenlinna.

25 vuotta sitten WWF:n leirillä rakennettiin retkeilijöitä varten pitkospuut, jotka kulkevat polun varrella olevien suoalueiden poikki. Tämän kesän leirillä näitä pitkospuita on kunnostettu. Kattojen teon ja pitkospuiden korjaamisen lisäksi perinnemaisemaa on kunnostettu muillakin tavoin, muun muassa raivaamalla puun taimia ja niittämällä. Kämppien ympäristö oli ennen leiriä kasvanut pahoin umpeen, joten raivaus ja niittäminen on ollut tarpeen.

Leirin vetäjä, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen, on ollut tyytyväinen talkooleiriin. – Täällä on mahtava porukka, kaukaisin osallistuja on tullut Japanista asti. Säät ovat todella suosineet talkootyötä, aurinko on monena päivänä paistanut pilvettömältä taivaalta, Luukkonen hehkuttaa.

Lisätietoja leiristä:

puistonjohtaja Pirjo Seurujärvi, Metsähallitus, p. 0400 125 782

suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF Suomi, p. 040 585 0020 (kenttä paikanpäällä huono)

Lisää kuvia leiristä Lemmenjoen kansallispuiston Facebook-sivuilla

Tämän kesän pitkiä talkooleirejä on järjestetty Lemmenjoen lisäksi Liesjärvellä (14.–19.6.), Kolilla (2.–10.7.), Linnansaaressa (17.-24.7.) ja Tammisaaressa (30.7 –7.8.).

WWF on järjestänyt talkooleirejä vuodesta 1977 lähtien eri puolilla Suomea ja muutaman kerran lähialueilla ulkomailla. Leirit tarjoavat joka kesä yhteensä yli 150 täysi-ikäiselle vapaaehtoiselle mahdollisuuden konkreettiseen luonnonsuojelutyöhön. Leireillä tehdään ruokapalkalla töitä päivittäin kahdeksasta seitsemääntoista. Leiriläiset maksavat itse matkansa leiripaikalle ja takaisin, muuten osallistuminen on maksutonta.

Lemmenjoen leiri on osa WWF Suomen ja Suomen kulttuurirahaston yhteistyöprojektia, joka mahdollistaa uhanalaisten perinneympäristöjen entistä tehokkaamman hoidon talkooleireillä. Hankkeessa yhdistyvät luonnonsuojelu, kulttuurityö ja vanha suomalainen talkoohenki. Yhteistyön avulla WWF:n talkooleirien määrä on kasvanut kymmeneen leiriin kesässä, ja yhteensä kolmivuotisen hankkeen aikana järjestetään lähes 30 talkooleiriä ympäri Suomea.