WWF:n tuorein livelähetys: Linnunlaulua koteihin ja toimistoihin

WWF asensi yhdessä Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa mikrofonin Helsingin edustalla sijaitsevaan Vallisaareen. Suorassa lähetyksessä pääsee jälleen kuuntelemaan saaristoluonnon sointia: tuulen huminaa, linnunlaulua, sammakon kurnutusta ja sumutorvien törähtelyä. Tavoitteena on tuoda luonto lähemmäs ihmisiä.

Suomenlinnan naapurissa sijaitsevan Vallisaaren lehdot ja tuomitiheiköt tarjoavat elinympäristön monipuoliselle laululinnustolle, esimerkiksi mustarastaalle, laulurastaalle, peukaloiselle, käenpiialle, mustapääkertulle ja kultarinnalle. Lisäksi mikrofoniin voi kantautua sammakon kurnutusta. Äänessä olevien lajien määrä lisääntyy kevään edetessä.

Kaikkien WWF:n Luontoliven eri kamera- ja äänihankkeiden tavoitteena on levittää tietoa suomalaisesta luonnosta ja sen uhkista sekä innostaa ihmisiä osallistumaan sen suojeluun.

”Luonnon äänistä voi nauttia, vaikka ei kaikkia lajeja tunnistaisikaan. Luonnon kuunteleminen voi rentouttaa ja toimia oivana muistutuksena Suomen upeasta luonnosta ja tarpeesta suojella sitä”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

”Samalla suora äänilähetys tarjoaa luontoharrastajille hyvän mahdollisuuden seurata kevään etenemistä ja muuttolintujen saapumista vaikkapa kotoa tai toimistosta käsin.”

Mikrofoni on asennettu Helsingin Vallisaareen lehtometsään, saaren yleisöltä suljettuun osaan. WWF toteutti viime vuonna suoran äänilähetyksen samalta paikalta.

WWF:n Luontoliveä katsottu jo yli 2 700 000 kertaa

WWF avasi Luontolive-sivuston huhtikuussa 2018. Luontolivessä on reilun vuoden aikana seurattu liito-oravien, metsäpeurojen, saimaannorppien, taimenien, ahmojen, sääksien ja käärmeiden elämää suorissa lähetyksissä. Livelähetyksiä on katsottu yli 2 700 000 kertaa.

WWF sai innoituksen livekamerasivuston toteutukseen Norppaliven suursuosiosta. WWF avaa Norppaliven taas toukokuussa.

WWF on toteuttanut Luontoliven lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Äänilähetyksen toteutuksessa korvaamatonta apua ovat tarjonneet Metsähallituksen Luontopalvelut, Bcaster, Live Eye, Pukki Visuals ja Frantic.

Suora lähetys löytyy osoitteesta luontolive.wwf.fi/aanilive tai ilmaisesta Luontolive-sovelluksesta.

Katso luontoa suorassa lähetyksessä!

Klikkaa WWF:n Luontoliveen katsomaan, mitä lajeja voit seurata suorassa lähetyksessä juuri nyt.

Katso WWF:n Luontoliveä

Katso luontoa suorassa lähetyksessä!

Klikkaa WWF:n Luontoliveen katsomaan, mitä lajeja voit seurata suorassa lähetyksessä juuri nyt.