Julkaistu

WWF:n vapaaehtoiset talkooleirillä Tammisaaren Bromarvissa

WWF ja Uudenmaan ympäristökeskus järjestävät talkooleirin Tammisaaren Bromarvissa sijaitsevalla Flatholmenin saarella. Leiri alkoi 14.7. ja päättyy sunnuntaina 22.7. Saaren niityt ovat voimakkaasti heinittymässä ja pähkinälehdot kasvamassa umpeen. Alue on jo otettu uudelleen laidunkäyttöön, mutta ihmisen apua tarvitaan vielä raivaamisessa. Leirin töissä toteutetaan Yrkeshögskolan Sydvästissä laadittua hoitosuunnitelmaa.

Metsäinen Flatholmenin saari on noin kuuden hehtaarin suuruinen. Saari rauhoitettiin vuonna 1989 luonnonsuojelualueeksi maanomistajan hakemuksesta. Rauhoittamisen tarkoituksena on ollut lehto- ja niittykasvillisuuden säilyttäminen sekä linnuston pesimä- ja muutonaikaisen rauhan turvaaminen.

Metsä Flatholmenilla on pääosin rehevää pähkinälehtoa, paikoin on kuivempaa haapa- ja mäntyvaltaista metsää. Saaren eteläisillä rinteillä ja keskiosissa on paikoin reheviä ja kasvistollisesti monipuolisia niittyjä. Laajempaa rantaniittyä on saaren pohjoisella, alavalla niemellä. Täällä levähtävät hanhet muuttomatkallaan.

Leireillä pitkät perinteet

WWF on järjestänyt talkooleirejä vuodesta 1977 lähtien. Saaristomeren alueella urakoidaan nyt 22. kerran. Saaristossa järjestettävät talkoot ovat osa Operaatio Merenneitoa, WWF:n kampanjaa Itämeren pelastamiseksi.

Leireillä tehdään ruokapalkalla töitä kahdeksasta viiteen. Huippukuntoa ei vaadita, mutta kestävyyttä ja maastokelpoisuutta täytyy leiriläisissä olla. Alaikäraja on 18 vuotta.

WWF:n talkooleirit tarjoavat joka kesä noin sadalle vapaaehtoiselle mahdollisuuden konkreettiseen luonnonsuojelutyöhön. Leireillä mm. hoidetaan perinnemaisemia, parannellaan luonnonsuojelualueiden rakenteita, rakennetaan pitkospolkuja ja raivataan laidunalueita.

Tänä kesänä on ahkeroitu jo Liesjärven kansallispuistossa Tammelassa ja Bjonholmin saaressa Houtskarissa. Jäljellä ovat vielä leirit Oulangan (28.7. – 5.8.) ja Kolin kansallispuistossa (11. – 19.8.). Lisäksi kunnostetaan tikkametsää Luhangassa 14. – 16.9.

Lisätietoja:

Uudenmaan ympäristökeskus / tarkastaja, leirin johtaja Kirsi Hellas, puh. 0500 139 370
WWF / tiedottaja Tuuli Äikäs, puh. 040 592 6532

WWF:s frivilliga röjar Flatholmen i Bromarv under ett läger

Naturen röjs på Flatholmen i Bromarv under ett läger, som arrangeras av WWF och Nylands miljöcentral. Lägret började den 14 juli och pågår till söndagen den 22 juli. Flatholmen är en
ca sex ha stor, skogsklädd holme, som fredades som naturskyddsområde på markägarens initiativ år 1989. Holmen fredades för att skydda lund- och ängsvegetationen och för att skydda fågellivet under häckningsperioden och flyttningen.

Skogen på Flatholmen består till största del av frodig hassellund med inslag av torrare asp- eller talldominerade skog. På sluttningarna i söder och i mitten av holmen finns artrika och friska ängar. Större strandängar finns på den låglänta udden på norra sidan av ön. Här rastar gässen gärna under flyttningen.

Gräsen håller på att ta över ängsvegetationen och hassellundarna växer igen. Betesdjur går igen på holmen, men trots det måste många ställen röjas för hand. Yrkeshögkolan Sydväst har gjort upp en skötselplan för Flatholmen och lägret skall börja verkställa den.

Lägret på Bjonholm är en del av Operation Sjöjungfru, WWF:s kampanj för att rädda Östersjön.

WWF har ordnat talkoläger sedan 1977. Årets övriga läger efter Flatholmen hålls i Oulanka nationalpark (27 juli – 5 augusti) samt i Koli nationalpark (11 – 19 augusti). Under veckoslutet
14 – 16 september röjs skogar för vitryggig hackspetts i Luhanka.

Talkolägren i WWFs regi erbjuder varje sommar ca 100 frivilliga personer över 18 år möjligheten
att delta i konkret naturskyddsarbete.

Ytterligare uppgifter fås av:

Nylands miljöcentral/ Kirsi Hellas, tfn. 0500 139 370
WWF/ Tuuli Äikäs, tfn. 040 592 6532