WWF:n vapaaehtoisten öljyntorjuntajoukkojen koulutus alkaa

WWF aloittaa 22.8. vapaaehtoisten öljyntorjuntajoukkojensa koulutuksen. Vapaaehtoisjoukot osallistuvat öljyonnettomuuden sattuessa mm. rantojen puhdistamiseen. Ensimmäisessä koulutustilaisuudessa Kotkassa julkistetaan myös WWF:n Öljyntorjuntaopas.

Koulutusta järjestetään kolmella paikkakunnalla: Kotkassa, Helsingissä (26.8.) ja Naantalissa (5.9.). Lähes 2000 ilmoittautuneesta noin 180 koulutetaan näissä tilaisuuksissa syksyn aikana ryhmänjohtajiksi. Koulutuksessa tutustutaan esimerkiksi kuntien öljyntorjuntasuunnitelmiin ja käytännön öljyntorjuntatyöhön pelastusviranomaisten ja muiden asiantuntijoiden puheenvuorojen avulla.

Lisäksi ensimmäisessä koulutustilaisuudessa Kotkassa julkistetaan WWF:n Öljyntorjuntaopas, joka sisältää käytännön ohjeita öljyntorjuntatyöhön. Oppaassa on tietoa muun muassa öljyn ominaisuuksista ja havaitsemisesta, öljyyntyneiden alueiden puhdistustekniikasta, työturvallisuudesta ja tarvittavista varusteista. Opas on tarkoitettu ensisijaisesti öljyntorjuntajoukkojen käyttöön, ja sen voi ladata suomenkielisenä osoitteesta www.wwf.fi/www/uploads/pdf/oljyntorjuntaopas.pdf ja ruotsinkielisenä osoitteesta www.wwf.fi/www/uploads/pdf/oljebekampningsguide.pdf.

Öljyntorjuntajoukot ovat osa Operaatio Merenneitoa, WWF:n suurkampanjaa Itämeren hyväksi. Operaatio Merenneidon myötä WWF pyrkii antamaan kaikille kansalaisille mahdollisuuksia toimia Itämeren hyväksi.

“Öljykuljetusten kasvu lisää öljyonnettomuuden riskiä. WWF haluaa omalta osaltaan olla mukana auttamassa viranomaisia mahdollisessa onnettomuustilanteessa ja varautua onnettomuuteen etukäteen. Maailmalla sattuneet öljyonnettomuudet ovat osoittaneet, että vapaaehtoisilla on suuri merkitys nimenomaan rantojen puhdistuksessa, mikä on käytännössä käsityötä. Vapaaehtoisia on kuitenkin ohjeistettava. WWF:n koulutetut ryhmänjohtajat voivat toimia ikään kuin viranomaisten ja vapaaehtoisten välissä, mikä tehostaa öljyntorjuntaa.”, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen kertoo öljyntorjuntajoukkojen merkityksestä.

Öljyntorjuntajoukkoihin voi ilmoittautua internetissä osoitteessa www.wwf.fi tai soittamalla WWF:ään, puh. (09) 7740 100.

Lisätietoja:

WWF / suojelujohtaja Jari Luukkonen, puh. (09) 774 010 45 tai 040 585 0020

WWF / meriasiantuntija Anita Mäkinen, puh. (09) 774 010 34 tai 040 527 1425

WWF / viestintäassistentti Sari Keskinen, puh. (09) 774 010 75

29.8. asti

WWF / tiedottaja Tuuli Äikäs, puh. (09) 774 010 51 tai 040 592 6532

1.9. alkaen