WWF toivoo kansanedustajilta vastuullista päätöstä lohikiintiöstä

WWF toivoo, että kansanedustajat tukevat tieteellisen tiedon mukaista lohikiintiötä Itämerelle. Maa- ja metsätalousministeriön Suomen kannaksi esittämä kiintiö on 103 000 lohta Itämeren pääaltaalle ja Pohjanlahdelle. Se on yli 30 prosenttia Kansainvälisen merentutkimusneuvosto ICES:n suositusta suurempi. Myöskään Suomenlahden osalta ministeriö ei halua noudattaa tutkijoiden suositusta. 

”Ministeriön perjantainen esitys on puhtaasti poliittinen ja perustunee ministeriön omaan arvaukseen siitä, että niin sanotun harmaan eli raportoimattoman ja väärin raportoidun lohisaaliin osuus tulisi laskemaan tuntuvasti vuodesta 2012”, sanoo WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

Kiintiösuosituksissa harmaan saaliin osuus vähennetään ammattikalastajille osoitetuista pyyntimääristä.

WWF tukee ICES:n suositusta 78 000 lohen kiintiöstä ja katsoo sen neuvonannon mukaisesti, että saaliskiintiötä voidaan kasvattaa, jos harmaata pyyntiä saadaan jatkossa todistetusti vähennettyä. Konkreettisia toimenpiteitä sen kitkemiseksi ensi kalastuskautena ei kuitenkaan ole esitetty, joten päätöksenteon tulee perustua tuoreimpaan saatavilla olevaan tietoon harmaan pyynnin määrästä.

”WWF on kutsuttu tämän viikon valiokuntakuulemisiin, jolloin pääsemme vaikuttamaan asiaan. Viime syksynä kansanedustajat tekivät vastuullisen päätöksen ja tukivat tieteellisen tiedon mukaista kalastuskiintiötä. Toivomme yhtä viisasta päätöstä tälläkin kertaa. Jos muutkin EU:n jäsenvaltiot vielä haluaisivat suojella Itämeren lohta, olisi kestävän kalastuskiintiön läpimeno jonakin päivänä todellisuutta”, Vilhunen toteaa.

Lue lisää kestävästä kalastuksesta

WWF:n lausunto Itämeren kalastusmahdollisuuksista 2014

Lisätietoja:

Suojeluasiantuntija Matti Ovaska, WWF Suomi, 040 727 3149, matti.ovaska@wwf.fi