Julkaistu

WWF tyytyväinen yksirunkoisten alusten poistumiseen meriliikenteestä

Lisää erityistoimia tarpeen Itämeren öljyonnettomuusriskin pienentämiseksi

WWF on tyytyväinen Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n Meriympäristön suojelukomitean tämänpäiväiseen päätökseen poistaa yksirunkoiset säiliöalukset meriliikenteestä nopeutetulla aikataululla. "Kyse on globaalista päätöksestä, joka parantaa meriturvallisuutta ja meriluonnon suojelua kaikkialla maailmassa, ja WWF on siitä iloinen", sanoo WWF:n pääsihteeri Timo Tanninen.

Itämeri on kuitenkin niin ainutlaatuinen ja haavoittuva meri, että WWF:n mielestä IMO:n tämänpäiväinen päätös ei yksin riitä. WWF pyrkii siihen, että Itämeri tai osia siitä luokiteltaisiin IMO:ssa ns. PSSA-alueeksi eli erityisen herkäksi alueeksi. Silloin yksirunkoisia säiliöaluksia voisi poistaa liikenteestä Itämereltä vieläkin nopeammalla aikataululla. Myös maalta tapahtuvan alusliikenteen ohjausjärjestelmän aikaansaaminen Suomenlahdelle on WWF:n lähiajan tavoitteissa.

WWF toivoo, että myös HELCOM:n seuraava ministerikokous käsittelisi IMO:n tämänpäiväistä päätöstä, ja pohtisi toimia, joilla yksirunkoisten alusten liikennöinnistä poistamisaikataulua voisi edelleen nopeuttaa esim. PSSA-luokituksen avulla. PSSA-luokitus mahdollistaisi myös sen, että suurimpien säiliöalusten sallittaisiin saapuvan satamiin ja kulkevan kapeikoista läpi vain saattohinauksessa ja paikallisen luotsin ohjauksessa.

WWF esittää myös, että Suomenlahden alusliikenteen ohjausjärjestelmän käyttöönottoa varten tehdään kattava riskianalyysi, minkä jälkeen asia viedään mahdollisimman pian IMO:n käsittelyyn. Suomen tulisi olla aloitteellinen myös siinä, että jäänmurtajien yhteistyötä Suomen ja Venäjän välillä tehostetaan.

IMO:n päätöksen mukaan yksirunkoisten säiliöalusten poistaminen alkaa vuonna 2003 ja jatkuu porrastetusti vuoteen 2015. Kaikkein huonotasoisimmat alukset poistuvat liikenteestä jo 2007 mennessä. WWF pitää hyvänä, että vuoden 2010 jälkeen sallituissa yksirunkoisissa aluksissa on kaikissa kuitenkin kaksoikyljet ja kaksoispohja. Porsaanreiäksi päätöksen jäi se, että eräin edellytyksin yksirunkoiset alukset voivat jatkaa liikennöintiä 25-vuotiaiksi asti vielä vuoden 2015 jälkeenkin. Maat voivat onneksi kieltää tällaisten alusten saapumisen satamiinsa.

Itämeren öljyturvallisuuden parantaminen on keskeisellä sijalla tänä vuonna WWF:n tiistaina käynnistämässä viisivuotisessa suurkampanjassa, Operaatio Merenneidossa.

Lisätietoja:

pääsihteeri Timo Tanninen, 040 574 9266
viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, 0400 425 666