Sierilä © Johannes Sipponen
Julkaistu

WWF vetoaa Euroopan päättäjiä pitämään näpit irti EU:n vesilaista – kansalaisetkin voivat vaikuttaa lain säilymiseen

EU:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet jo 18 vuotta sitten vesien hyvän ekologisen tilan saavuttamiseen, mutta nyt uhkana on tähän tähtäävän lainsäädännön heikentäminen. WWF vaatii EU-mailta tiukempaa sitoutumista vesipuitedirektiiviin, joka on parhaillaan uudelleenarvioinnissa EU:ssa. Direktiiviä käsitellään torstaina ja perjantaina Wienin vesikonferenssissa.

Kun EU:n jäsenvaltiot hyväksyivät vesipuitedirektiivin vuonna 2000, ne sitoutuivat saattamaan kaikki vesistönsä hyvään ekologiseen tilaan vuoteen 2015 mennessä. Sen jälkeen takarajaa on siirretty pariinkin otteeseen ja se on nyt vuodessa 2027.

Vesipuitedirektiivi on parhaillaan aikataulun mukaisessa uudelleenarvioinnissa EU:ssa. Jos direktiiviä päätetään heikentää, se antaa jäsenmaille mahdollisuuden väistää vesien hyvän ekologisen tilan tavoittelemisen sekä sen, että maat suojelisivat vesistöjään pilaantumiselta.

”Vesipuitedirektiivi on tärkein oikeudellinen väline vesiemme hyvän tilan saavuttamiseen. Sen heikentäminen ei ainakaan paranna vesiemme tilaa”, pelkää WWF:n suojeluasiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola.

Jo nyt on ollut nähtävissä, että jäsenmaat ovat toteuttaneet direktiiviä laiskasti. Tästä kielii esimerkiksi Euroopan ympäristökeskuksen kesällä julkaisema raportti¹, jonka mukaan vain 40 prosenttia Euroopan pintavesistä on hyvässä kunnossa. Tähän on vaikuttanut suuresti jäsenmaiden haluttomuus kehittää tehokkaita menetelmiä, joilla voidaan puuttua vesistöjen tilaan vaikuttaviin päätekijöihin, kuten maatalouteen ja vesivoimatuotantoon.

EU:n jäsenvaltiot, EU-komissio ja sidosryhmät keskustelevat vesipuitedirektiivistä torstaina ja perjantaina Wienissä. WWF:n viesti tapaamiseen on, että maiden on pantava täysimääräisesti toimeen vesipuitedirektiivissä sovitut toimet sen sijaan, että direktiiviä heikennettäisiin ja maat saisivat mahdollisuuden laskea tavoitteitaan vesiensuojelussa.

Kaikkien kansalaisten on mahdollista vaikuttaa vesiä suojelevan direktiivin säilyttämiseen EU:n järjestämässä kansalaiskuulemisessa. Kuulemisella on tärkeä rooli, sillä se vaikuttaa suoraan EU-komission arviointiin direktiivistä.

”WWF:n mielestä vesipuitedirektiivi on yksi EU:n kunnianhimoisimmista ympäristölaeista, joka on toteutuessaan toiminut erittäin tehokkaasti². Kannustamme kaikkia kansalaisia ilmaisemaan tämän EU:lle, kun kuuleminen alkaa”, Jyrkänkallio-Mikkola sanoo.

Lisätietoja:

Suojeluasiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola, WWF Suomi, puh. 040 500 6968, jenny.jyrkankallio-mikkola@wwf.fi

Viitteet:

¹: EEA:n State of Water -raportti

²:Bringing life back to Europe’s waters: The EU water law in action, 2018, WWF, EEB, European Anglers Alliance and European Rivers Network