WWF vetoaa Helcomiin: Päättäkää erityistoimista Itämeren öljyonnettomuusriskin pienentämiseksi

WWF odottaa, että HELCOM:n eli Itämeren suojelukomission ylimääräinen ministerikokous kykenee päättämään erityistoimista Itämeren öljyonnettomuusriskin pienentämiseksi. Syksyllä pidettävän ministerikokouksen valmistelut alkavat maanantaina 21.5. virkamiestasolla. WWF on tänään vedonnut kirjeellä Suomea kokouksessa edustaviin liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinoseen ja ympäristöministeri Satu Hassiin sekä virkamieskokouksen osallistujiin.

WWF pyrkii siihen, että Itämeri tai osia siitä luokiteltaisiin ns. PSSA-alueeksi eli erityisen herkäksi alueeksi. Silloin yksirunkoisia säiliöaluksia voisi poistaa liikenteestä Itämereltä nopeammalla aikataululla, kuin mitä Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n huhtikuinen päätös edellyttää. Myös maalta tapahtuvan alusliikenteen ohjausjärjestelmän aikaansaaminen Suomenlahdelle on WWF:n lähiajan tavoitteissa.

WWF toivoo, että myös HELCOM:n seuraava ministerikokous käsittelisi IMO:n huhtikuista päätöstä, ja päättäisi suosituksista, joilla yksirunkoisten alusten liikennöinnistä poistamisaikataulua Itämereltä voisi edelleen nopeuttaa esim. PSSA-luokituksen avulla. PSSA-luokitus jouduttaisi päätöstä siitä, että suurimpien säiliöalusten sallittaisiin saapuvan satamiin ja kulkevan kapeikoista läpi vain saattohinauksessa ja paikallisen luotsin ohjauksessa.

WWF esittää myös, että Suomenlahden alusliikenteen ohjausjärjestelmän käyttöönottoa varten tehdään kattava riskianalyysi, minkä jälkeen asia viedään mahdollisimman pian IMO:n käsittelyyn. Suomen tulisi olla aloitteellinen myös siinä, että jäänmurtajien yhteistyötä Suomen ja Venäjän välillä tehostetaan.

WWF pitää HELCOM:n roolia näiden päätösten vauhdittamisessa merkittävänä. Vaikka HELCOM ei voi tehdä sitovia päätöksiä, sen suosituksilla on merkitystä mm. IMO:n päätöksenteossa ja kansallisia säädöksiä laadittaessa.

IMO:n päätöksen mukaan yksirunkoisten säiliöalusten poistaminen alkaa vuonna 2003 ja jatkuu porrastetusti vuoteen 2015. Kaikkein huonotasoisimmat alukset poistuvat liikenteestä jo 2007 mennessä. WWF pitää hyvänä, että vuoden 2010 jälkeen sallituissa yksirunkoisissa aluksissa on kaikissa kuitenkin kaksoikyljet ja kaksoispohja. Porsaanreiäksi päätöksen jäi se, että eräin edellytyksin yksirunkoiset alukset voivat jatkaa liikennöintiä 25-vuotiaiksi asti vielä vuoden 2015 jälkeenkin. Maat voivat onneksi kieltää tällaisten alusten saapumisen satamiinsa, mutta eivät kieltää niiden liikennöintiä aluevesillään.

Itämeren öljyturvallisuuden parantaminen on tänä vuonna keskeisellä sijalla WWF:n 24.4. käynnistämässä viisivuotisessa suurkampanjassa, Operaatio Merenneidossa.

Lisätietoja:

suojelujohtaja Jari Luukkonen, 040 585 0020
viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, 0400 425 666