© Mauri Rautkari / WWF-Canon
Julkaistu

WWF vetoaa kansanedustajiin: Metsälakiesitystä muutettava

WWF Suomi lähetti tällä viikolla kaikille kansanedustajille kirjeen, jossa kerrotaan lausuntokierroksella olevan metsälakiesityksen epäkohdista. Järjestö katsoo, että maa- ja metsätalousministeriön esitys uhkaa metsäluonnon monimuotoisuutta monin tavoin. Lopullinen hallituksen esitys uudeksi metsälaiksi on tulossa eduskunnan käsittelyyn kevätistuntokauden aikana.

WWF toivoo kirjeessään, että kansanedustajat paneutuvat metsälakiesityksen muutostarpeisiin ja pyytävät maa- ja metsätalousministeriötä kehittämään esitystä jo ennen kuin se tulee eduskunnan käsittelyyn.

”Kansanedustajien on viime kädessä varmistettava, että tuleva laki turvaa metsäluonnon monimuotoisuuden nykyistä paremmin. Valitettavasti tämä tavoite on jäänyt lakimuutoksessa pahasti jalkoihin, vaikka Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vuoteen 2020 mennessä”, toteaa WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

WWF:n mukaan lakiesityksestä puuttuu monia sellaisia osin jo käytössä olevia rajoituksia metsätalouden harjoittamisessa, joiden pitäisi olla jo nykyään lakitasoisia säädöksiä. Toisaalta moni metsälakiesityksessä mukana oleva pykälä vaatisi muutoksia, jotta kirjaukset olisivat metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta parempia.

Asiantuntija-arviointi ei kelpaa ministeriölle

Maa- ja metsätalousministeriö tilasi arvioinnin metsälakiesityksen muutosvaikutuksista Metsäntutkimuslaitokselta, Suomen ympäristökeskukselta ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolta. Arvioinnissa todetaan yksiselitteisesti, että metsälain muutosehdotus kokonaisuutena heikentää metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamista verrattuna voimassa olevaan metsälakiin. Arvioinnin valmisteli 28 asiantuntijaa, ja se perustui satoihin julkaistuihin tutkimustuloksiin. Ministeriön mielestä arviointi kuitenkin sisältää virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia.

”On käsittämätöntä, että ministeriö on tyrmännyt tämän alan parhaaseen tutkimustietoon pohjautuvan arvioinnin. Luontoarvoista kiinnostuneilla suomalaisilla on oikeus tietää, mihin tutkimuksiin ministeriö perustaa luonnon monimuotoisuuden turvaamisen metsälakiesityksessä, kun arvovaltaisen asiantuntijajoukon arviointi ei kelvannut”, painottaa WWF Suomen metsäasiantuntija Panu Kunttu.

”Uskon, että maamme metsäsektori ymmärtää edelleen laajasti metsälain tärkeyden maamme metsäluonnon turvaamisessa sekä suomalaisen biotalouden kansainvälisen maineen perustana. Valitettavasti asiassa on nyt jääty juupas-eipäs -keskustelun vangeiksi. Asetan toiveeni lakiesityksestä ja -asetuksesta annettaviin eri tahojen lausuntoihin sekä asian eduskuntakäsittelyyn”, sanoo yksikönpäällikkö Jukka-Pekka Jäppinen, joka edusti Suomen ympäristökeskusta arviointityön ohjausryhmässä.

Suomalainen metsäluonto tarvitsee vahvaa lainsäädäntöä, sillä huolestuttava määrä metsiemme lajeista ja luontotyypeistä on uhanalaisia. Metsälainsäädäntö on ainoa kaikkia metsänomistajia sitova keino vaikuttaa metsien käsittelyyn.

”Suurin osa Suomen metsistä on talouskäytössä, joten metsälaki asettaa vuosiksi eteenpäin näihin metsiin vähimmäistason metsänhoidolle ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiselle”, Panu Kunttu muistuttaa. 

Lisätietoja:

Metsäasiantuntija Panu Kunttu, WWF Suomen edustaja metsälakityöryhmässä, 050 305 5086, panu.kunttu@wwf.fi

Pääsihteeri Liisa Rohweder, WWF Suomen edustaja metsälakityöryhmässä, 040 840 7461, liisa.rohweder@wwf.fi

Yksikönpäällikkö Jukka-Pekka Jäppinen, Suomen ympäristökeskuksen edustaja metsälakiarvioinnin ohjausryhmässä, 0400 349 932, jukka-pekka.jappinen@ymparisto.fi