Julkaistu

Yli sata uutta lajia löydetty Borneolta

Borneon saarelta on löydetty 123 uutta lajia viimeisen kolmen vuoden aikana. Tämä käy ilmi tuoreesta WWF:n raportista. Lajien joukossa ovat esimerkiksi maailman pisin hyönteinen ja sammakko, jolla ei ole keuhkoja.

Tuore WWF:n raportti listaa 123 lajia, jotka on löydetty Borneolta vuosina 2007–2009. Lajien joukossa ovat esimerkiksi maailman pisin hyönteinen (Phobaeticus chani): oksaa muistuttava sauvasirkka, joka voi olla yli puoli metriä pitkä. Mukana on myös sammakko, jolla ei ole keuhkoja (Barbourula kalimantanensis). Laji löydettiin jo vuonna 1978, mutta vuonna 2008 tutkijat havaitsivat, että uhanalaiseksi luokiteltu sammakko hengittää pelkästään ihonsa avulla.

WWF työskentelee Borneolla yhdessä Indonesian, Malesian ja Brunein valtioiden kanssa. Vuonna 2007 valtiot sopivat 220 000 km2:n kokoisen trooppisen sademetsän, Borneon sydämen, suojelemisesta ja kestävästä käytöstä. Alue on lähes kolmasosa saaren pinta-alasta.

Valtiot ovat sitoutuneet alueen yhteiseen suojeluun ja johtamiseen, kestävän matkailun kehittämiseen ja vastuulliseen luonnonvarojen käyttöön. Suojelualueen perustamisen jälkeen Borneolta on löydetty kolme uutta lajia joka kuukausi.

“Rikkaan lajiston vuoksi Borneon sydämen suojeleminen on ollut oikea päätös. WWF Suomen Borneo-hankkeessa pyritään löytämään kestäviä elinkeinoja paikallisille asukkaille, jotta heidän ei tarvitsisi hakata metsää. Näin heidän toimeentulonsa paranee, ja lajistoltaan ainutlaatuinen sademetsä säilyy", kertoo WWF Suomen ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa.

"WWF Suomen kenttähankkeessa alueen toimijat suojelevat hankealueen ainutlaatuisia sademetsiä yhdessä. Sademetsien suojelu vaatii suojelualueiden perustamista, siirtymistä vastuulliseen metsänhoitoon ja palmuöljyn tuotantoon sekä paikallisyhteisöjen hyvinvoinnin parantamista."

Suomalaiset voivat auttaa suojelutyötä ryhtymällä WWF:n sademetsäkummeiksi ja suosimalla vastuullisesti tuotettuja puu- ja palmuöljytuotteita.

Lisätietoa:
ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa, WWF Suomi, 050 542 7017, sampsa.kiianmaa@wwf.fi, www.wwf.fi/borneo

Adam Tomasek, johtaja, Borneon sydän -ohjelma, WWF, +62 21576 1070, atomasek@wwf.or.id

Christopher Greenwood, viestintäpäällikkö, Borneon sydän -ohjelma, WWF, + 60 12828 1214, chris.greenwood@wwf.panda.org

Borneo's New World: Newly Discovered Species in the Heart of Borneo -raportti (englanninkielinen pdf)

Kuvia lajeista (Ladattava zip-kansio.)
Huom: Kuvien käyttöoikeus on vain ko. WWF:n lajiraportin uutisoinnin yhteydessä. Tiedostonimessä olevat kuvaajatiedot on merkittävä kuvien käytön yhteydessä.

WWF:n Borneo-videoita:
http://www.youtube.com/watch?v=-mNqs3k0wqU
http://www.youtube.com/watch?v=620lXmpeaqg

Taustatietoa toimittajille:
-Kaakkois-Aasiassa sijaitsevan Borneon sademetsät ovat yksi monimuotoisimpia alueita maailmassa. Saaren sademetsissä elää arviolta 6 prosenttia kaikista maapallon lajeista.
-Borneon sydämestä, saaren vaikeakulkuisesta sisämaasta, löydetään uusia lajeja jatkuvasti. Alueella elää 10 kädellislajia, yli 350 lintulajia sekä 150 matelija- ja sammakkolajia. Lisäksi alueella kasvaa noin 10 000 kasvilajia.
-Sademetsät sekä niissä elävät eläin- ja kasvilajit tarjoavat tärkeän elinkeinon myös alueen ihmisille.
-WWF Suomen Borneon kenttähankkeen tavoitteena on:

  • Suojella tehokkaasti Muller-Schwanerin sademetsät.
  • Kehittää paikallisten maanomistusoikeuksia yhdessä paikallisten, paikallisjärjestöjen, hallinnon ja muiden sidosryhmien kuten yliopistojen kanssa.
  • Kouluttaa paikallisia luonnonvarojen kestävässä käytössä.
  • Kehittää kestäviä elinkeinoja yhdessä paikallisten kanssa.
  • Kannustaa metsäyhtiöitä sitoutumaan vastuulliseen metsien käyttöön.

-WWF Suomen kenttähanke toteutetaan Suomen ulkoasiainministeriön tuella.
-WWF Suomen hanke on osa kansainvälistä Borneon sydän (Heart of Borneo) -ohjelmaa. Suojeluohjelman tavoitteena on suojella noin kolmannes koko Borneon saaren pinta-alasta.
-Metsäkato on Indonesiassa maailman nopeinta. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana yli 40 prosenttia Indonesian metsistä on tuhoutunut. Vuosittain hakataan noin kaksi miljoonaa hehtaaria trooppista metsää. Yli puolet vuosittaisesta metsäkadosta tapahtuu Borneolla.
-Suurimpia uhkia Borneon sademetsille ovat laittomat hakkuut, metsäpalot, metsien raivaaminen maanviljelyksen tarpeisiin sekä kaivostoiminta. Tällä hetkellä erityisesti palmuöljyn nopeasti kasvava kysyntä uhkaa Borneon ainutlaatuista sademetsäaluetta.

Vuosi 2010 on YK:n kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden vuosi. WWF työskentelee sisukkaasti ja pitkäjänteisesti, jotta luonnon monimuotoisuuden jatkuva väheneminen voidaan pysäyttää, ja siten rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiskunta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tavallisten ihmisten lahjoitukset mahdollistavat WWF:n työn. Erilaisia tukitapoja internetissä: www.wwf.fi/tue_toimi.