Ympäristöjärjestöjen visio paperiteollisuuden vastuullisesta tulevaisuudesta

Laaja rintama ympäristöjärjestöjä julkaisi tänään Frankfurtissa Paper World -messuilla vision suuntaviivoista Euroopan paperiteollisuuden ohjaamiseksi kestävämmälle pohjalle . Visio on ensimmäinen järjestöjen koskaan tekemä yhteinen aloite paperiteollisuutta koskien. Vision on allekirjoittanut 48 järjestöä 21 maasta. Suomesta mukana ovat Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF.

Visio on osoitettu järjestöjen yhteiseksi kannaksi ja keskustelunavaukseksi niin teollisuudelle, suurille paperinostajille kuin julkiselle vallalle. Visiossa asetetaan myös konkreettisia kriteerejä vastuulliselle yritystoiminnalle ympäristön ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen osalta.

Järjestöt asettavat viisi tavoitetta kestävälle paperintuotannolle ja -kulutukselle: paperin kulutuksen vähentäminen, ensiökuidun käytön vähentäminen eli kierrätyskuidun osuuden lisääminen, sosiaalisen kestävyyden takaaminen, vastuullinen kuituraaka-aineen hankinta ja puhtaan tuotannon varmistaminen.

Kunkin tavoitteen toteutumiseksi listataan konkreettisia toimia. Paperiteollisuudelta visio edellyttää muun muassa puun laillisen alkuperän varmistamista, puunhankinnan lopettamista korkean suojeluarvon metsistä ja alkuperäiskansojen metsäalueisiin liittyvien oikeuksien kunnioittamista.

Kaikkia suomalaisia koskettaa paperinkulutuksen vähentäminen ja kierrätyskuidun osuuden lisääminen kulutuksesta. Kulutamme 200 kg paperia vuodessa henkeä kohti, mikä on nelinkertaisesti kaikkien maiden keskikulutukseen nähden. Vision mukaan eurooppalaisten tulisi vähentää kulutustaan puoleen nykyisestä pysyäkseen kestävissä rajoissa. Tämän tavoitteen toteutumiseen voi jokainen kansalainen vaikuttaa mm. kulutustottumuksillaan: esimerkiksi mainoksista voi kieltäytyä Ei mainoksia –tarroin ja pehmopaperituotteissa kannattaa suosia kierrätyspapereita. Myös yritykset voivat vähentää paperinkulutustaan säästeliäällä tulostamis- ja kopiointikäytännöillä ja sähköisillä arkistointijärjestelmillä.

Suomalaiselta paperiteollisuudelta visio edellyttää etenkin toimia puunhankinnan ekologisen ja sosiaalisen vastuun osalta. Kiitosta Suomen paperiteollisuus saa typpi- ja rikkipäästöjensä voimakkaasta leikkaamisesta.

Suomalaisten ympäristöjärjestöjen näkemyksiä Paperivision asettamista haasteista suomalaiselle paperiteollisuudelle

Harri Karjalainen, metsäpäällikkö, WWF Suomi:

”Suomen paperiteollisuuden puuraaka-aineesta yhä merkittävämpi osa tuodaan Venäjältä, jossa laajana ongelmana ovat laittomat hakkuut. Laittomat hakkuut merkitsevät menetettyjä hakkuutuloja Luoteis-Venäjän aluetalouksille ja polkevat puun hintaa markkinoilla. Maailman johtavana paperintuottajana Suomen metsäteollisuuden tulee edelleen kehittää puun alkuperän seurantajärjestelmiään, joilla varmistetaan paperin raaka-aineen laillinen alkuperä.”

Matti Liimatainen, metsävastaava, Greenpeace:

‘ Vision peräänkuuluttama vastuullinen puunhankinta tarkoittaa muutoksia StoraEnsolle, UPM:lle ja Metsä-Botnialle. Pohjois-Suomessa tämä koskisi mm. Inarin kiistametsiä. Näistä metsistä teollisuuden ei tule hankkia puuta. Saamelaisten kotiseutualueella valtion vanhojen metsien hakkuut haittaavat perinteisen poroelinkeinon harjoittamista. Hakkuilla pilataan ihmisten työllisyyttä ja toimeentuloa. Suurin osa hakatusta puusta päätyy paperiteollisuuden sellukattiloihin, joissa saamelaisalueen kiistametsien puut kattavat vain muutaman prosentin puuntarpeesta. Paperiteollisuus pärjäisi hyvin ilman näitä ikimetsien aihkien latvuksia ja mutkaisuuden takia sahapuuksi kelpaamattomia Lapin petäjiä. ‘

Olli Manninen, Luonto-Liiton metsäryhmä:

”Pohjois-Suomessa on valtion mailla edelleen suojeluohjelmien ulkopuolelle jääneitä erittäin arvokkaita vanhoja metsiä. Suurimmat ja luonnontilaisimmat näistä sijaitsevat Pohjois-Lapissa Sodankylän, Kittilän, Savukosken, Sallan ja Inarin kunnissa. Hakkuut näissä metsissä vaarantaisivat Suomen maineen kestävän metsätalouden harjoittajana ja tuhoaisivat peruuttamattomasti suomalaista alkuperäisluontoa.”

Harri Hölttä, Suomen luonnonsuojeluliiton metsäasiantuntija:

”Myös Etelä-Suomi on puunhankinnan kannalta ongelmallista aluetta. Systemaattisia selvityksiä suojelullisesti arvokkaiden metsien sijainnista ei ole tehty, jonka seurauksena niitä tuhoutuu hakkuissa. Selkeänä ratkaisuna olisivat näiden alueiden kartoittaminen ja metsiensuojeluohjelman laadinta, joita metsäyhtiöidenkin kannattaisi tukea. ”

Otto Miettinen, Maan ystävien metsävastaava:

”Suomalaisen teollisuuden raaka-aineen alkuperä on kasvavassa määrin tropiikissa, jossa paperiteollisuus mm. hävittää sademetsiä ja luo maakiistoja paikallisväestön kanssa. Kestämättömällä tavalla toimivilta yrityksiltä esimerkiksi Indonesiasta ei tule hankkia sellua. Suomalaisyhtiöiden toiminta ulottuu myös Euroopan ulkopuolelle. Esimerkiksi Indonesian sellua tuodaan jatkuvasti Eurooppaan ja eurooppalaisten omistamille paperitehtaille. Indonesian selluteollisuus hävittää sademetsiä, käyttää laitonta puuta ja polkee paikallisten maaoikeuksia. Tämänkaltaisten häikäilemättömien tuottajien sellun käyttö on lopetettava”

Lisätietoja ja paperivisio kokonaisuudessaan englanniksi ja suomeksi

– WWF: Harri Karjalainen, 040 563 7179, www.wwf.fi/ymparisto/metsat/paperiteollisuus/. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@wwf.fi

– Greenpeace: Matti Liimatainen, 0400 346 329, http://www.greenpeace.fi/metsa ja http://www.greenpeace.org. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@nordic.greepeace.org

– Luonto-Liitto: Olli Manninen, 050 594 0429, http://www.luontoliitto.fi/metsa. Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi

– Maan ystävät: Otto Miettinen, paikalla julkistamistilaisuudessa Frankfurtissa, 050 5514 026, http://www.maanystavat.fi/metsa

– Suomen Luonnonsuojeluliitto: Harri Hölttä, 040 7224 229, http://www.sll.fi/. Sähköposti on muotoa sukunimi@sll.fi