Kaskelotti-uutinen WWF-lehti 4/2016 © Erik Heiskanen

WWF-LEHTI 4/2016

Iso varas oudoilla vesillä

Linja-auton kokoinen kaskelotti kieppuu kalastus­aluksen ympärillä. Jättimäinen pyrstö heilahtaa, kaskelotti sukeltaa ja poistuu sitten jättäen jälkeensä tyhjiä koukkuja kalastajien pitkään siimaan.

Kaskelottien käytös on uutta näillä Norjan vesillä ja mahdollinen merkki vakavista muutoksista meren ekosysteemissä. Kaskelottikoiraat (Physeter macrocephalus) oleskelevat Norjassa Vesterålenin ulkopuolisilla merialueilla vuoden ympäri. Ande­nesissa sijaitseva valaskeskus on tutkinut niiden käyttäytymistä ja levinneisyyttä vuodesta 1989. Siksi on hyvin tiedossa, että kaskelotit ruokailevat syvillä vesillä ja noin kahden ja puolen kilometrin syvyyteen ulottuva Bleikin kanjoni rannikon läheisyydessä on niiden suosimaa ruokailualuetta.

Nyt kaskelotit ovat kuitenkin siirtyneet ruokailemaan matalammille vesille lähemmäs rannikkoa – ja mikä pahinta, ne rohmuavat sinipallaksia kalastajien pitkistä siimoista.

”Kaskelottien on jo neljän–viiden vuoden ajan huomattu nappaavan kaloja pitkistä siimoista, mutta tästä ei olla puhuttu. Pelätään ehkä, että pitkällä siimalla kalastus kielletään”, kertoo Vesterålenissa asuva valastutkija Tiu Similä.

Similä johtaa WWF Suomenkin rahoittamaa tutkimusprojektia, jossa selvitetään sitä, miten yleistä kaskelottien ryöstelykäytös on ja miten sitä voitaisiin ehkäistä.

Jos mitään keinoja ei keksitä, konflikti kalastajien ja kaskelottien välillä on vain ajan kysymys.

”Olemme saaneet tietää, että Tromssan vesillä jopa kahdeksankin kaskelottia on saattanut kieppua kalastusaluksen ympärillä. Vesterålenilla kaksi yksilöä on ollut toistaiseksi ennätys. Viime kesänä kaskelotit olivat joillakin kalastuskerroilla napanneet jopa puolet saaliista”, Similä kertoo.

“Näyttää siltä, kuin huhu helposta saaliista leviäisi kaskelottien keskuudessa, koska ryöstely siimoista on lisääntynyt”, sanoo kalastaja Erik Heiskanen, joka on kalastanut Norjan vesillä monta vuotta.

”Kaskelotit sukeltavat pinnan alle aluksen vieressä ja katoavat näkymättömiin. Kun vedämme pitkänsiiman ylös, monta koukkua on tyhjinä. Joissakin on jäljellä vain kalojen rippeitä” kertoo Heiskanen.

Tiu Similä vahvistaa, että kaskelotit ovat sosiaalisia eläimiä ja oppivat toisiltaan. Tutkimuksessa selvitettiin kesän 2016 aikana valokuvatunnistuksen avulla, että kuusi eri kaskelottiyksilöä harrastaa kalojen ryöstelyä pitkistä siimoista Vesterålenin ulkopuolisilla vesillä.

Kaskelottia saappaalla päähän

Tiu Similä kertoo, että Tromssassa eräs kalastaja hermostui saalisvaras-kaskelottiin niin, että heitti sitä kumisaappaalla. Similän tutkimusprojektissa etsitään hieman vaikuttavampia keinoja kaskelottien karkottamiseen. Oppia etsitään muilta merialueilta.

”Alaskassa on kaskelottien kanssa samanlainen tilanne kuin meillä nyt. Siellä kalastajat ovat vedenalaisten mikrofonien avulla kuunnelleet, missä valaat liikkuvat, ja viestittäneet muille, että siihen suuntaan ei kannata mennä.” 

Similän mukaan sinipallas kutee Norjan vesillä varsin rajatulla alueella noin 600 metrin syvyydessä mannerjalustalla, ja siten kalastajilla ei juuri ole valinnanvaraa paikan suhteen missä kalastaa. Alaskan keinot eivät siksi käy siellä. 

Yksi mahdollisuus on koettaa karkottaa kaskelotteja pallopäävalaiden äänillä, joita kaskelotit jostakin syystä karttavat, tai jollain muulla ”äänipelottimella”. Toinen keino olisi muuttaa kalastusvälineitä sellaisiksi, että kaskelotit eivät saa irrotettua kaloja niistä. Tutkimuksen avainkysymyksiä onkin toimivien karkotuskeinojen löytäminen.

Outo käytös vain jäävuoren huippu?

Kaskelottien ja kalastajien yhteenottojen välttäminen on ensiarvoisen tärkeää sekä kalastajien että valaiden kannalta. Mutta Similän mukaan yhtä tärkeää on saada selville, miksi kaskelottien käytös on muuttunut. 

”Muutos saattaa johtua siitä, että kaskelotit ovat yksinkertaisesti nopeita oppimaan, ja ne ovat löytäneet helpon ruoka-apajan. Toisaalta – tätä kalastusta on ollut olemassa yli sata vuotta. Muutos voi myös olla yhteydessä kaskelottien saaliskalojen leviämiseen ja saalisvalikoiman koostumukseen, joka puolestaan on yhteydessä ilmastonmuutokseen. Esimerkiksi makrillit ovat ilmastonmuutoksen ansiosta levinneet entistä pohjoisemmaksi. Puolenkin asteen lämpeneminen on iso asia meressä, koko ravintoketju saattaa häiriintyä”, Similä pohtii.

Tutkimusprojektin yksi tarkoitus on kalastustilastoja analysoimalla saada tietoa ekosysteemin muutoksista. 

”Kaskelotit, kuten kaikki merinisäkkäät, ovat hyviä muutosten indikaattoreita, sillä niiden levinneisyyttä ja käyttäytymistä on helppo havainnoida. Ja jos merinisäkkäille jotakin tapahtuu, on se hälytysmerkki ihmisillekin”, Similä toteaa.

Voit lukea lisää tutkimuksesta tästä.

Teksti: Anne Brax

Jaa tämä sivu: