© Roger Leguen/WWF

WWF-LEHTI 1/2017

Jos yksi putoaa pelistä pois

Olemme menettäneet 58 prosenttia maailman selkärankaisista luonnonvaraisista eläimistä vain neljässäkymmenessä vuodessa, kertoo WWF:n Living Planet -raportti. Mitä väliä sillä on? Paljonkin. Eläinten määrän vähenemisellä ja lopulta kokonaisten lajien katoamisella voi olla valtavia vaikutuksia koko ekosysteemiin ja myös ihmiseen. Tässä viisi esimerkkiä.

Sammakon kaveri

Luonnon monimuotoisuus kukoistaa norsujen asuinalueilla. Tansaniassa tehty tutkimus osoitti, että norsujen mylläämässä elinympäristössä lajeja oli jopa kaksinkertaisesti verrattuna aidattuun alueeseen, jolla norsut eivät päässeet kulkemaan. Erityisesti sammakko- ja liskoeläimet viihtyvät norsujen kanssa. Norsujen elinalueilla hyönteisten määrä oli suuri, mikä ilahduttaa myös niitä syöviä sammakkoja ja liskoja.
Norsut muokkaavat ympäristöään konkreettisesti etsiessään vettä ja kaivamalla maata syöksyhampaillaan ja etujaloillaan, katkomalla puiden oksia ja kuljettamalla ruoansulatuksessaan siemeniä pitkiäkin matkoja. Muut eläinlajit hyötyvät norsujen kyvystä löytää ja kaivaa pohjavettä käyttöönsä: Apaja on vapaa norsujen jälkeen myös muille. Norsujen kaivamat kuopat tarjoavat lisäksi suojaa muille lajeille.
Vaarana kuitenkin on, että norsut häviävät Afrikasta meidän elinaikanamme, jos salametsästystä ei saada kuriin. Suojelemalla norsuja suojelemme kokonaisia ekosysteemejä ja niiden monimuotoisuutta.

Meduusakannan säätelijä

Lähes kaikki merikilpikonnalajit ovat uhanalaisia. Sata miljoonaa vuotta maapallolla asustaneiden merikilpikonnien määrä on vähentynyt etenkin ihmisen toiminnan seurauksena. Pyynti, elinalueiden tuhoutuminen ja ilmastonmuutoksesta johtuva meriveden lämpötilan nousu ovat vähentäneet merikilpikonnien määrää dramaattisesti. Kilpikonnien väheneminen vaikuttaa koko ekosysteemin tasapainoon. Sillä on myös vaikutuksia ihmiseen, sillä meduusat ovat kilpikonnien ravintoa, ja kilpikonnia tarvitaan luonnossa meduusojen määrän säätelyyn. Myös monet paljon kalastetut petokalat säätelevät meduusojen määrää.
Välimerellä, Japanissa, Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa meduusojen lisääntymisen pelätään vaikuttavan maiden matkailuelinkeinoon ja kalastukseen. Esimerkiksi Australiassa monilla rannoilla uiminen on kielletty paikallisten kesäkuukausien aikana tappavan myrkyllisten kuutiomeduusojen laajojen esiintymien takia.
Tutkimukset osoittavat, että meduusojen aiheuttamat ongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina esimerkiksi Itä-Aasiassa.

Sademetsän puutarhuri

Naurusarvinokka on Indonesian sademetsän kuningas – ja puutarhuri. Majesteettinen lintu on Aasian sademetsien tärkein siementen levittäjä. Linnun lähes koko ruokavalio koostuu viikunoista. Viikunapuiden hedelmät ovat hedelmänsyöjälajien yksi tärkeimmistä ravinnonlähteistä tropiikissa muun muassa siksi, että viikunapuut tuottavat satoa vuoden ympäri. Sarvinokkalinnut voivat liikkua sademetsässä jopa 100 000 hehtaarin suuruisella alueella. Syödessään viikunoita ja levittäessään niiden siemeniä laajalle reviirilleen naurusarvinokka on äärimmäisen tärkeä linkki sademetsän ekosysteemissä.
Tutkijat uskovat, että jopa 6 000 nauru¬sarvinokkaa salametsästettiin pelkästään vuonna 2013. Metsissä elävien lintujen tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, sillä harvinaisuutensa takia niitä on vaikea laskea. Linnut lisääntyvät hitaasti, ja yhden linnun reviiri on suuri. Salametsästyksen lisäksi lintua uhkaa sen elinalueen kutistuminen, sillä Indonesiassa katoaa vuosittain arviolta 1,2 miljoonaa hehtaaria metsää.
WWF tukee Indonesian Länsi-Kalimantanilla laskentapartioiden kouluttamista ja naurusarvinokan elinalueiden suojelua.

Turskan ylikalastus uhkaa myös lohia

Turska on Itämeren ekosysteemin tärkeimpiä kalalajeja. Itämeren turskakannat ovat tällä hetkellä heikossa tilassa pitkään jatkuneen ylikalastuksen ja Itämeressä tapahtuneiden muutosten vuoksi.
Turskakantojen heikko tila vaikuttaa erityisesti sen tärkeimmän saalislajin kilohailin runsauteen. Kilohailin runsastuessa lohet voivat siirtyä ravinnossa silakasta rasvaisempaan kilohailiin. Se voi aiheuttaa lohenpoikasissa tappavaa tiamiinin puutosta eli M74-oireyhtymää, sillä mitä rasvaisempaa kalaa lohi syö, sitä suurempi sen tiamiinin tarve on. Turskan ylikalastus voi näin vaikuttaa lohenpoikasten selviytymiseen Itämeren valuma-alueella, kuten Suomen Käsivarren Lapissa.
Edellinen suuri lohen M74-epidemia tappoi jopa 80 prosenttia lohenpoikasista 1990-luvun alussa. Oireyhtymä on pysynyt kurissa 2000-luvun ajan, mutta viime vuosina eräissä Itämeren lohikannoissa on jälleen havaittu oireyhtymän voimistumiseen viittaavaa tiamiinin puutosta.

Ensin katosi susi, sitten naali

Suden puuttuminen käytännössä kokonaan Tunturi-Lapista on todennäköisesti osatekijä sille, että naali on Suomen uhanalaisin nisäkäslaji. Suden ja naalin välissä on kettu, jonka kanta on runsastunut ja joka on levittäytynyt naalin suosimille paljakka-alueille. Kookkaampana kettu syrjäyttää naalin, jonka viimeinen varma poikuehavainto Suomesta on vuodelta 1996.
Susi rajoittaisi kettukantaa. Se vaikuttaisi varmasti myös naaleihin. Toisaalta susi ja naali ovat eläneet rinnan Tunturi-Lapin alueella pitkään, ennen kuin sudet katosivat metsästyksen myötä alueelta.
WWF:n mielestä Suomen susikanta ei voi kokonaisuutena katsoen saavuttaa suotuisan suojelun tasoa ennen kuin suden annetaan elää ja lisääntyä myös Lapissa, esimerkiksi suurissa kansallispuistoissa. Susi kuuluu Lapin luontoon.

Teksti: Katja Rönkkö ja Saara Tunturi

Jaa tämä sivu: