Kaiken muutos

Ihmiskunta on matkalla kohti tuntematonta, kirjoittaa Reetta Rönkä WWF-lehden kolumnissa.

Mitä sinulle tulee mieleen ilmastonmuutoksesta? Ehkä trooppiset hirmumyrskyt tai kaukomaiden kuivuus. Lohkeilevat jäävuoret ja tietenkin hupenevilla jäälautoilla nököttävät jääkarhut. Uutiskuvia jostain kaukaa, jostain ihan muualta kuin meidän suomalaisten elämästä ja arjesta.

Tällaisia kuvia minulle ja 20 muulle journalistiikan opiskelijalle tuli mieleen, kun helmikuussa istuimme Tampereen Haulitehtaalla ja suunnittelimme kirjaa ilmastonmuutoksesta. Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori Hanna Nikkanen oli koonnut yhteen porukan, josta hän halusi koulia ilmastojournalistien armeijan. Sellaiselle oli ja on Suomessa nimittäin tarvetta.

Kuukautta myöhemmin seisoin Skalluvaaran laella ja katsoin ilmiliekeissä roihuavaa moottorikelkkaa. Kelkan runko muuttui hetki hetkeltä vaikeammaksi tunnistaa, sen syövereistä purskahteli lumen pintaan mustana sulavaa muovia. Tumma savupatsas kiemurteli korkeuksiin keskellä valkoista tunturimaisemaa. Olin Utsjoella keräämässä materiaalia kirjaamme, ja retki Suomen pohjoisimmalle palsasuolle oli juuri saanut käänteen, joka kasvatti kirjamme hiilijalanjälkeä entisestään.

Kirjan tekemistä ei nimittäin voi pitää varsinaisena ekotekona. Niin kustannusala kuin journalismikin ovat öljytalouden hedelmiä. Kirjaa tehdessä en reissannut vain minä: työryhmämme jäseniä kävi niin Brysselissä kuin Kööpenhaminassakin, Lapissa peräti kolmesti. Tätä tekstiä kirjoittaessa kirjan ensimmäinen painos on myynyt loppuun, ja painokoneet jyskyttävät sisuksistaan seuraavaa satsia. Lisää kiiltävää paperia jo entuudestaan niin kiiltävään maailmaan.

Silti, kannatti kirjoittaa. Mikään ei nimittäin lisää toimintakykyä niin paljon kuin tieto, mukaillakseni astronautti ja ilmastonmuutostieteilijä Piers Sellersiä.

Ilmastonmuutoksen kohdalla tiedonvälityksessä ei kuitenkaan ole onnistuttu. Hitaasti etenevä, vaikeasti hahmotettava ja pitkiä ketjureaktioita aiheuttava ilmastonmuutos istuu huonosti perinteisiin uutiskriteereihin, jotka suosivat nopeita käänteitä ja selkeitä tarinoita. Kuivien ilmastokokousraporttien ja yksilön valintoja ylikorostavien ”näin sammutat valot”-uutisten ohella ilmastonmuutos nähdään yhä helposti vain luontoon tai ympäristöön liittyvänä ilmiönä, jota sopii käsitellä lähinnä sanomalehtien tiedepalstoilla.

Ilmastonmuutos kaipaisi siis monipuolisempaa kerrontaa, mutta sen lisäksi journalisteilla olisi muitakin tehtäviä. Mediaympäristön muuttuessa on käynyt selväksi, että tietotulvassa tarve perinteiselle uutisjournalismille vähenee. Sen sijaan tarve uutisten taustoittamiselle ja tulkkaamiselle monimutkaisessa maailmassa kasvaa. Journalistin rooli hivuttuu koko ajan enemmän opastajan ja selittäjän suuntaan.

Ilmastonmuutos on edennyt jo niin pitkälle, ettei sitä oikeastaan voi pysäyttää. Ihmiskunta on siis matkalla kohti tuntematonta. Tulevaisuus tapahtuu planeetalla, jota on hankala ennustaa tai ennakoida. Sillä matkalla olisi hyville oppaille tarvetta.

Teksti: Reetta Rönkä

Reetta Rönkä on helsinkiläinen toimittaja, opiskelija ja yksi Hyvän sään aikana –tietokirjan kirjoittajista, jonka mielestä parasta Lapissa ovat pastellivärit ja tiet ilman poikkikatuja.