Metsien harmaa henki
Lähdimme Etelä-Pohjanmaalle etsimään suomalaismetsien mystistä liitelijää.
Aurinko paistaa. Se on valitettavaa.
Etelä-Pohjanmaan lumen peittämillä lakeuksilla silmä kantaisi, mutta katsoa ei voi: liki loputtomiin jatkuvat pellot hohtavat aivan liian valkoisina ja lupailevat alkavaa päänsärkyä. Luonto yllätti suojelijansa, ajattelen, ja kiroan aurinkolasien unohtumista kotiin.
No, onneksi olemme menossa metsään.
Me tarkoittaa lisäkseni henkilöauton ratissa istuvaa Benjam Pöntistä, olemukseltaan rauhallista ja sympaattista luontokuvaajaa, jolle tämä päivä on enemmän tai vähemmän yksi muiden joukossa. Itselleni tämä harmittavan aurinkoinen maaliskuinen torstai on paljon enemmän – jos kaikki menee hyvin, liityn pian niiden harvalukuisten suomalaisten joukkoon, jotka ovat nähneet liito-oravan omin silmin.
Myötäjäislahja, joka muutti elämän
Benjam Pöntinen muistaa tarkasti päivän, jona liito-oravasta tuli osa hänen elämäänsä. Ja syytä onkin muistaa, ainakin jos Aulikki-vaimolta kysytään: Pöntinen meni naimisiin Nurmossa 13. heinäkuuta vuonna 1991 ja sai liito-oravan myötäjäisiksi.
Uimavalvojana ja paikallislehden palveluksessa työskennellyt Pöntinen omisti jo tuolloin valtaosan vapaa-ajastaan luontokuvaukselle. Tämän tiesi myös vaimon serkku, joka tuli nykäisemään sulhasta juhlapuvun hihasta: ”Kiinnostaisiko liito-oravan kuvaaminen?”
Kiinnostihan se.
Liito-orava oli ollut Pöntiselle luontoharrastuneisuudesta huolimatta vain etäisesti tuttu laji, mikä on ymmärrettävää: liito-orava liikkuu pääasiassa yöaikaan eikä silloinkaan pidä itsestään meteliä. Yleensä sen voi huomata vain puun juurella nököttävistä keltaisista papanoista. Sukulaismiehen opastuksella liito-orava löytyi kuitenkin lähipitäjästä, pohjalaistilan vanhasta pihamännystä ja vieläpä keskellä kirkasta päivää.
Ensikohtaaminen oli ikimuistoinen.
”Muistan vieläkin, kuinka se tuli kohti kuin hidastetussa filmissä, ohjasi jaloillansa liitoa ja meni noin metrin verran ylitseni. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä”, Pöntinen muistelee.
Benjam Pöntinen on kuvannut liito-oravia jo lähes 30 vuoden ajan.
Liitto oravan – ja tietysti myös Aulikin – kanssa on kestänyt ja syventynyt. 27 vuoden aikana Pöntinen on ikuistanut liito-oravan tuhansiin kuviin, järjestänyt kymmeniä näyttelyitä, julkaissut useita kirjoja ja tehnyt luontokuvaamisesta itselleen ammatin. Tänään tavoitteenamme on löytää liito-orava ja suunnitella livekameran asentamista sen pesän kupeeseen. Aluevaltaus on Pöntiselle uusi, mutta juuri tällaista piristystähän pitkissä suhteissa kaivataan.
Pöntinen kurvaa auton tuttavansa pihatielle, tarpoo valtavan puutarhan reunaa metsikön laitaan ja pysähtyy vanhan haavan juurelle. Muutaman metrin korkeuteen on ripustettu pönttö, sellainen kottaraisen mentävä. Punatulkut iloitsevat orastavasta keväästä, kun Pöntinen kumartuu pyyhkäisemään tuoretta lunta sivuun.
”Eilen tuli lunta oikein tuiskuttamalla. Mutta kyllä tässä selvästi jotakin on”, Pöntinen sanoo.
Se jotakin on tietenkin ulostetta. Papanat kertovat, että pihapiirin laitamille ripustettua linnunpönttöä on käynyt tutkailemassa liito-orava. Harvoin kakan löytyminen on ilahduttanut yhtä paljon!
Nopeasti kuitenkin selviää, että ulostetta on liian vähän: tämä ei ole paras paikka liito-oravan kyttäämiselle. Lähdemme etsimään isompaa tunkiota muualta.
Liito-oravan ahdinko syvenee
Palaa hetkeksi tämän artikkelin avausaukeamalle ja katso kolostaan kurkkaavan liito-oravan kuvaa tarkkaan. Näet isosilmäisen, harmaan ja hieman tavallista oravaa pienemmän nisäkkään, joka viettää päivänsä lähinnä nukkuen ja yönsä haavan lehtiä rauhanomaisesti mutustaen. Kuka voisi vihata sitä?
Moni.
Media ja suuri yleisö kiinnostuivat liito-oravasta 1980-luvulla, ja tuolloin suhtautuminen lajia kohtaan oli pääosin myönteistä. 1990-luvulla julkisuuteen nousivat lukuisat kaavoituskiistat, ja asenteet muuttuivat. Luonnonsuojelijoita syytettiin liito-oravan papanoiden tahallisesta levittämisestä rakennushankkeiden torppaamiseksi, ja osansa näistä syytöksistä sai myös Benjam Pöntinen.
Liito-oravan pesäkolo.
On selvää, että rakennushankkeet ja metsätyöt ovat kärsineet liito-oravan olemassaolosta. Toisaalta liito-orava on kärsinyt vielä enemmän rakennushankkeista ja metsätöistä.
Liito-oravaa tavataan vyöhykkeellä, joka ulottuu Suomesta aina Venäjän halki Tyynenmeren rannikolle ja Japaniin asti. Suomessa liito-oravia elää Oulun eteläpuolella. Vuonna 2006 liito-oravanaaraita arvioitiin olleen noin 143 000, mutta sittemmin todellisen määrän on esitetty olevan ainakin puolet tätä pienempi. Kannan koon yliarvion on selitetty johtuvan arviointimenetelmässä olevasta systemaattisesta virheestä.
Liito-orava luokitellaan silmälläpidettäväksi eli lähes uhanalaiseksi, koska sen kanta on pienentynyt aina 1900-luvun puolivälistä lähtien. Merkittävin syy liito-oravakannan laskuun on metsätalous. Liito-orava liikkuu puusta toiseen eikä mielellään ylitä suuria avomaita. Suomalainen metsämaisema pirstoutuu nopeasti, ja lajille sopivat metsiköt ovat usein erillisiä ja liian pieniä saarekkeita hakkuuaukkojen ja taimikoiden keskellä.
”Tuosta meni hyvä liito-oravametsä pari kolme vuotta sitten. No, ei se mikään ihme ole. Niitä menee jatkuvasti”, Pöntinen sanoo murheellisena ajaessamme kohti seuraavaa – juuri ja juuri sopivan kokoista – metsäsaareketta.
Pysäköimme auton tien varteen ja loikkaamme syvän ojan yli. Vanhat kuuset ja järeät haavat sulkevat meidät pian syleilyynsä, kun kuljemme peltojen puristuksissa olevan hehtaarin kokoisen metsikön sydämeen. Saavumme vanhan haavan juurelle. Puun rungolla, noin kolmen metrin korkeudessa, on käpytikan aikoinaan nakuttama kolo.
”Katsopas, tuossa kolon alla on papanoita ja kolon alusta on märkä. Se tarkoittaa, että naaras on päästänyt siihen hajumerkkejä. Tämä on erittäin potentiaalinen paikka”, Pöntinen sanoo.
”Voisimme tulla takaisin illalla ja katsoa mitä tapahtuu.”
Liito-oravan pesäpuun juurella on usein merkkejä asukin läsnäolosta.
Usko on loppua, kunnes…
Kello on puoli seitsemän, kun koko päivän ajan viheliään kirkkaana loimottanut aurinko suostuu vihdoin painumaan kaukana häämöttävän horisontin taakse. Pian sitä tulee kuitenkin jo ikävä: palaamme kololle odottamaan liito-oravan ilmestymistä, ja ilta viilenee nopeasti.
Pöntinen valaisee haavan rungossa olevaa koloa taskulampulla. Me toivomme, että sieltä kurkistaa pian yksi metsiemme myyttisimmistä eläimistä.
Äänimaisema on pelottava – siitä pitää huolen puoliksi kaatunut puu, joka narahtelee uhkaavasti yllämme. Aika kuluu ja sitä tappaisi mielellään kyselemällä, mutta…
”Nyt voisi olla parempi, että ollaan hiljaa”, Pöntinen kuiskaa.
Kylmä hiipii jäseniin. Silmät väsyvät kolon tuijottamisesta. Usko on jo loppua.
Sitten kolon suulla pilkahtaa jotain harmaata.
Päivästäni tuli juuri erityinen.
Auta liito-oravaa!
Vaikka liito-oravalla menee Suomessa valitettavan huonosti, sen auttaminen voi olla jopa ilahduttavan yksinkertaista. Liito-orava saattaa elää aivan asutuksen lähellä, ja yllättävän moni suomalainen voi kantaa kortensa kekoon. Voit auttaa liito-oravaa esimerkiksi ripustamalla pönttöjä, välttämällä avohakkuita tai suojelemalla metsäsi kokonaan. Lue lisää vaihtoehdoista: bit.ly/liito-oravavinkit
Suomalaista luontoa suorana
Koska liito-orava ei pidä itsestään meteliä, jonkun on pidettävä meteliä sen puolesta.
WWF aloitti huhtikuussa nettisivuillaan livelähetyksiä luonnosta. WWF:n Luontoliven tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista eläinlajeista ja niiden kohtaamista uhkista sekä innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun. Kuvaamisella voidaan edistää myös opetusta ja tutkimusta.
Kevään aikana suorissa lähetyksissä kuultiin luonnon ääniä ja nähtiin saimaannorppia, metsäpeuroja ja liito-oravia. Liito-oravia kuvattiin aluksi Benjam Pöntisen kanssa löytämässämme puussa, mutta kamera siirrettiin noin kuukauden jälkeen uuteen paikkaan.
WWF:n Luontoliven tavoitteena on, että sivuilla on toiminnassa vähintään yksi kamera ympäri vuoden. Innoituksen uuden livekamerasivuston toteutukseen WWF sai Norppaliven suursuosiosta.
WWF on toteuttanut Luontoliven lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Teknisestä toteutuksesta vastaavat Live Eye, Pukki Visuals ja Frantic. Lajeihin liittyvää asiantuntemusta, paikallistietoutta ja muuta korvaamatonta apua ovat tarjonneet Benjam Pöntisen lisäksi muun muassa luontokuvaaja Juha Taskinen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat, Metsähallituksen Luontopalvelut, Metsähallituksen koordinoima MetsäpeuraLIFE-hanke ja kuvauskohteiden maanomistajat.
Voit seurata WWF:n Luontoliven kanavia osoitteessa luontolive.wwf.fi tai lataamalla Luontolive-applikaation sovelluskaupasta. Parhaat palat liito-oravakamerasta näet WWF Suomen Youtube-kanavalla.
Teksti: Joonas Fritze
Kuvat: Benjam Pöntinen