Naiset luonnonsuojelun eturintamassa
Nepalissa naiset ottavat vetovastuuta luonnonsuojelusta. Sinnikäs työ onkin paitsi vähentänyt laittomia hakkuita ja salametsästystä, myös kohentanut naisten asemaa ja itsetuntoa. WWF:n tuella kehitetään kestäviä elinkeinoja, jonka ansiosta ihmisten pitkäjänteinen sitoutuminen on ollut mahdollista.
Hiekkatie pölisee automme alla, kun saavumme Gosaibaban kylään Nepalissa. Puskurivyöhykkeellä – kansallispuiston ympärillä sijaitsevalla alueella – oleva kylä on tärkeä luonnonsuojelun onnistumisessa, sillä paikallisten asukkaiden asenne on ratkaiseva.
Viereinen Chitwanin kansallispuisto ei ole mikä tahansa metsä, vaan yksi Nepalin suurimmista suojelualueista, jossa elää uhanalaisia tiikereitä, sarvikuonoja ja norsuja.
Gosaibabassa naiset ovat erityisessä asemassa luonnonsuojelussa, kertoo meitä vastassa oleva Rama Thapa. Kuljen hänen perässään kylän läpi, väistellen tietä ylittäviä kananpoikasia ja vuohia.
Samalla keskityn Thapan kertomukseen siitä, miten Gosaibaba on muuttunut.
”Kerjääminen oli lamaannuttavaa”
Vielä jokin aikaa sitten kylässä elettiin tiukoilla. Ihmiset eivät tulleet toimeen ja joutuivat jopa kerjäämään elannokseen, Thapa kertoo. Elinkeinot, etenkin sienten kasvatus, olivat jakautuneet epätasaisesti lyhyiden kasvukausien mukaan.
”Kerjääminen oli lamaannuttavaa. On mahtavaa, ettei minun enää tarvitse olla riippuvainen kenestäkään muusta”, Thapa kertoo.
Suuri apu oli siitä, kun kylään hankittiin laite sienten ja muiden vihannesten kuivatusta varten. Myös tuotteiden myyntiä kunnollisilla markkinahinnoilla kohennettiin.
Thapa kertoo, että hankkeiden myötä metsät ja ihmiset voivat nyt paremmin ja laittomat hakkuut ja salametsästys on saatu kuriin. Luonnonsuojelu luo turvaa ja tuloa ihmisille, jolloin pitkäjänteinen sitoutuminen on mahdollista.
”Luonnonsuojelu ei ole meille pakollinen paha, vaan todella tärkeää. Haluamme kohentaa paitsi oman ympäristömme tilaa myös kehittää ekoturismia”, Thapa kertoo.
Naiset ottavat vastuuta
Porottava aurinko saa ilman väreilemään, kun seurueemme kulkee kohti kansallispuiston rajaa. Kuulen, kuinka keskustelu kääntyy tiikereihin ja siihen, miten niiden määrä alueella on vihdoin kasvanut. Katselen pitkiä heinäkasveja ympärilläni ja mietin, mahtaako siellä jossain olla tiikeri tarkkailemassa puuhiamme.
Seuraamme saapunut Suba Maya Kumal osoittaa yli alangon ja kertoo, että muutama vuosi sitten tällä maaperällä ei kasvanut mitään.
Nyt kuivuus on korvaantunut vehreällä maalla ja kunnostus- ja istutustöiden myötä alueelle on tullut tiikereiden lisäksi näkyvä sarvikuonokanta. Konflikteja luonnon kanssa vältetään esimerkiksi aidoin, joita WWF:n tuella on pystytetty kylämetsän ympärille.
”Naiset pitävät huolen siitä, että laittomat aktiviteetit pysyvät kurissa kylämetsässämme”, Suba Maya Kumal kertoo.
Kyläläisten toiveena on, että eläinten määrä kasvaisi ja vakiintuisi ja että maa kukoistaisi entistä enemmän.
Kylämetsänsä puheenjohtajana toimivan Kumalin äänessä on mukana ansaittua ylpeyttä hänen kertoessaan, kuinka luontoa suojellaan alueella. Alku ei kuitenkaan ollut helppo.
”Ihmiset olivat epäileviä siitä, että saisimme kasvamaan täällä mitään. Kaikkialla oli vain kuivuutta ja kiviä. Kyläläisiä myös pelotti eläinten saapuminen alueelle”, hän kertoo.
”Minä ja muutama muu nainen käytimme vuoden ihmisten vakuuttamiseen, talo talolta. Meillä oli aluksi mukanamme jopa turvamiehiä. Näin kolme vuotta myöhemmin voin todeta, että kaikki vaiva kannatti. Hedelmätön maaperä on alkanut saada uutta elämää ja ihmiset ovat sitoutuneita.”
Vuosien varrella naisten vastuu on lisääntynyt. Kumal kertoo, että he muun muassa partioivat metsissä vapaaehtoisissa salametsästyksen vastaisissa partioissa ja käyvät kertomassa suojelusta lähialueilla.
”Hoidamme myös metsäpalojen sammuttamisen niiden sattuessa. Meillä on suuri vastuu, ja se tuntuu hyvältä, Kumal sanoo.
”En olisi uskonut, että voimme näin lyhyessä ajassa saavuttaa näin merkittäviä asioita. Myös oma itsetuntoni on kasvanut. Ennen en uskaltanut edes esitellä itseäni muille, mutta nykyään nautin siitä, kun saan innostettua muita mukaan toimintaan ja näen, miten yhteistyö kantaa hedelmää.”
Villieläinkohtaamiset lisääntyvät
Sita Rana Bhatin pihalla tepastelee kanoja, kalkkunoita, vuohia, lehmiä ja puhveleita. Villieläimille ne näyttävät helpolta saalilta. Aitojen lisäksi karja on kuitenkin suojattu myös toisella keinolla, vakuutuksilla.
Hyvinvoivalla metsällä ja villieläinten kasvaneella määrällä on kääntöpuoli: kohtaamiset ihmisten, kotieläinten ja villieläinten välillä ovat lisääntyneet. Joskus esimerkiksi tiikeri tulee kylään ja tappaa karjaa. Mikäli vahinko tapahtuu, vakuutus korvaa tappiot.
Sita Rana Bhatin karja on suojattu WWF: n rahoittamalla vakuutuksella.
Myös WWF:n rahoittamien vakuutusten tarkoituksena on lisäksi vähentää kostosta johtuvia salametsästyksiä. Bhatille vakuutuksen ottamisen merkitys korostui pari vuotta sitten, kun hänen karjaansa kuoli sairauteen.
”En olisi selvinnyt niin nopeasti takaisin jaloilleni ilman vakuutusta”, Bhat sanoo.
Teksti: Lilli Pukka
Kuvat: Lilli Pukka ja Sumanth Kuduvalli