Panu Kunttu tutkii metsää © Panu Härmävaara

WWF-LEHTI 4/2016

Näkymätöntä etsimässä

WWF:n metsäasiantuntija Panu Kunttu etsii metsässä asioita, joita ei aina näe paljain silmin.

”Metsässä voin toteuttaa luontaista uteliaisuuttani. Olen luonnontutkija, jonka työnä on WWF:n metsä­asiantuntijana edistää metsäluonnon suojelua. Suuri osa työstäni tapahtuu kokoushuoneissa ja muissa sisätiloissa. Kun pääsen metsään, etsin sieltä merkkejä luonnon monimuotoisuudesta – tai sen puutteesta. Kaivan esiin asioita, joita ei voi aina paljain silmin havaita.
Monimuotoisuudesta saa aavistuksen metsässä kulkiessaan, mutta näin pystyy näkemään vain osan koko lajien kirjosta. Esimerkiksi erilaiset puulla kasvavat sienet, kuten käävät, kertovat metsäluonnon monimuotoisuudesta. Monet niistä voi tunnistaa lajilleen vain mikroskoopin avulla.

On yksioikoista ajatella, että metsä tulisi hyvin toimeen esimerkiksi ilman kelmutoukkiota ja tumpurimujukkaa. Sienet ovat kuitenkin oleellinen osa metsäekosysteemin ravintoverkkoa. Jokaisella lajilla on paikkansa, jotta ekosysteemi pysyy tasapainossa. Tiedämme, että lahottajasienet pistävät lahopuussa olevan typen takaisin kiertoon, ja että lahopuilla on tärkeä rooli hiilen sidonnassa. Kaikkien lajien tehtäviä ei kuitenkaan tarkasti tunneta eikä tiedetä, miten lajien vuorovaikutussuhteet kärsisivät, jos tästä verkosta häviäisi joku laji.

Oman asiantuntevuuden ylläpitäminen on tärkeää, jotta tätä työtä voi tehdä hyvin. Syksystä 2008 lähtien paneuduin lahopuun merkitykseen metsien monimuotoisuudelle. Tutkimusta tein työn ohessa ja opintovapaalla. Tuloksena syntyi tohtorinväitöskirja.
Keräsin kolmen vuoden aikana kajakilla Saaristomerellä saarelta toiselle meloen näytteitä lahopuulla kasvavista sienistä. Kerääminen tapahtuu niin, että leikataan puukolla pieni palanen sienen itiöemää ja pistetään se paperipussiin kuivumaan. Mikroskooppia varten irrotetaan sitten pölyhiukkasen kokoinen palanen.
Keräsin kaikkiaan 3 500 näytettä. Mikroskoopilla katsottuna sienet ovat kiinnostavan muotoisia ja pinnaltaan vaihtelevia, osalla on myös värikkäitä itiöemiä.

Aineiston analysointi paljasti, että löysin seitsemän uutta, koko maailmassa aiemmin kuvaamatonta lajia. Tärkeintä tuloksissa oli kuitenkin se, että ymmärrys lahopuun suuresta merkityksestä metsäluonnon monimuotoisuudelle kasvoi. Kaikenlainen lahopuu paksusta rungosta hentoon oksaan lisää monimuotoisuutta.
Lahopuuta sisältävät metsät näyttävät joidenkin ihmisten mielestä rumilta ja rämettyneiltä. Tämä on osa opittua kauneuskäsitystä hoidetusta puistosta, jolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä oikean metsän kanssa.

Työssäni vaikutan metsiä koskevaan päätöksentekoon: toimin valtionhallinnon työryhmissä, teen yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa, kirjoitan lausuntoja ja kannanottoja, käyn puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa ja neuvon ihmisiä. Viestintä ja neuvonta ovat avainasemassa varsinkin nykyään, kun valtiovalta suhtautuu kielteisesti metsien suojeluun ja sen rahoitus on kutistettu olemattomiin.

Metsässä olen kuitenkin onnellisin. Minusta paras metsä on varjoisa kuusikko, jossa on isoja haapoja. Metsän pitää myös olla kostea niin, että rahkasammal mässähtää saappaan alla. Ihmiset eivät enää muista, että kosteus kuuluu suomalaiseen metsään.”

 

Teksti: Anne Brax

Jaa tämä sivu: