© Matti Ovaska

WWF-LEHTI 2/2018

Talkooleireissä on taikaa

WWF järjestää tänäkin kesänä kaikkiaan kuusi talkooleiriä. Ensimmäinen leiri järjestettiin 1977 Linnansaaren kansallispuistossa, jolloin mukana oli myös silloinen koululainen, nykyinen WWF:n kenttävastaava Antti Lappo.

”Suhteeni luontoon muodostui onnellisen sattuman kautta. Oppikoulun biologian opettajani Eino Tahvonen järjesti meille koululaisille luontoreissuja. Hän infosi oppilaitaan WWF:n ensimmäisestä leiristä. Siitä tämä homma lähti.

Aloitin WWF Suomella työskentelyn vakituisesti 1990 ja nyt olen virkaiältäni järjestön vanhin työntekijä. Nimikkeeni on kenttävastaava. Vastaan leirien yleisjärjestelyistä ja logistiikasta. Olen ikään kuin leirin vääpeli. Vastaan myös kalustosta ja sen kokonaisuuden hallinnasta. Työkalujen lisäksi tarvitaan esimerkiksi ensiapuvälineitä, haalareita, hanskoja, lamppuja ja telttoja.

Olin 1980 Boskärin saaren leirillä osallistujana. Työkalut olivat kortilla, eivätkä ne olleet häävissä kunnossa. Esimerkiksi vesureita oli sen verran niukasti, että kun sain alkuvaiheessa käsiini hyvän vesurin, vein sen telttaani ja jopa nukuin sen kanssa. Siitä jäi takaraivoon ajatus, että jos joskus vastaan näistä asioista, ovat ne toisenlaisella tolalla.

Pitkiä talkooleirejä on tähän päivään mennessä järjestetty 217, joista olen ollut mukana 152:lla. Sitä ennätystä tuskin rikotaan. Leirien ansiosta olen nukkunut teltassa noin neljä vuotta elämästäni. Nyt olen jättämässä kenttätyön nuoremmille, koska rehellisyyden nimissä on sanottava, että se on rankkaa hommaa.

Kaikkein parasta leireillä ovat hienojen kohteiden ohella ihmiset, joihin siellä tutustuu. Samaa mieltä ovat myös monet leiriläiset. Olemme kerran pitäneet jopa häät Boskärin saaren korkeimmalla kohdalla, sillä mukana oli virallinen pappi. Hääpari oli tavannut samalla leirillä pari vuotta aiemmin.

Aikojen muuttumisen huomaan esimerkiksi puhelinten käyttöä ajatellessa. Ihan ensimmäisillä leireillä meillä oli mukana 20 kilon ARP-puhelin ja auton akku. Kaikki taputtivat, kun saimme kerran leirin aikana yhteyden WWF:n toimistoon. 2013 olimme puolestaan Lemmenjoella, joka on maastona sellainen, etteivät puhelimet yksinkertaisesti toimi siellä. Soittaakseen olisi pitänyt kiivetä nelisen kilometriä tunturia. Se oli kaikkien mielestä äärimmäisen rauhoittava kokemus.

Leireillä on toki joitain raskaitakin töitä. Etenkin nuorempana henkilökohtaisesti kaikkein raskainta oli kuitenkin se, kun ensin tutustui 15-20 uuteen ihmiseen ja leirien lopussa he hävisivät maailmalle. Etenkin alkuaikoina tuntui, että jokaiselle leirille jäi pala omasta sielusta.”

Jaa tämä sivu: