© Metsähallitus/WWF

WWF-LEHTI 3/2017

Vapaaehtoisena naalin vastaanottokomiteassa

Naali katosi Suomesta 1990-luvulla, mutta viime vuosina toivo sen paluusta on virinnyt. Heidi Siira koluaa naalin pesiä, jotta mahdolliset poikasuutiset eivät jäisi huomaamatta.

”Osallistuin heinäkuussa Metsähallituksen ja WWF:n järjestämään koulutukseen, jossa meitä vapaaehtoisia opetettiin etsimään ja tutkimaan naalin pesiä. Koulutus vastasi odotuksiani: kävimme läpi teoriaa ja käytäntöä, ja pari päivää kestäneen kurssin kohokohta oli vanhojen pesäluolastojen näkeminen ja tutkiminen Käsivarren komeissa tunturimaisemissa.

Naali on pesinyt Suomessa edellisen kerran tiettävästi yli 20 vuotta sitten. Viime vuosina toivo sen paluusta on kuitenkin herännyt. Naali suosii pesinnässään esi-isiensä kaivamia vanhoja luolia. Näitä pesiä on löydetty Suomesta satoja, mutta viranomaiset eivät ehdi tarkistaa kaikkia vuosittain. Onneksi me vapaaehtoiset voimme auttaa pesäpaikkojen koluamisessa. On tärkeää, että mahdollinen pesintä havaitaan, koska tällöin poikasia voidaan auttaa esimerkiksi lisäruokinnalla.

Naalin vanhat pesäluolastot on helppo erottaa karusta tunturimaastosta, sillä vuosisatojen ajan jatkuneen lannoituksen seurauksena pesä kasvaa heinää. Pesä on iso, jopa parin aarin kokoinen, ja siinä voi olla kymmeniä suuaukkoja.

Pesiä inventoidessamme kiikaroimme tilannetta aluksi kaukaa, jotta emme häiritsisi mahdollisia asukkeja. Jos liikettä ei näy, käymme tutkimassa pesän vielä lähietäisyydeltä karvojen ja muiden jälkien varalta.

Joonas Fritze/WWF
© Joonas Fritze/WWF

Odotan jo innolla pesien inventointia, jonka aloitan muiden koulutukseen osallistuneiden vapaaehtoisten tavoin ensi vuonna. Olen liikkunut viime vuosina yhä enemmän Lapissa, joten näissä vapaaehtoishommissa pystyn yhdistämään saumatta harrastukseni ja tärkeän luonnonsuojelutyön.

Täydellinen inventointireissu pitäisi sisällään tietenkin paljon havaintoja aktiivisista pesistä, mutta odotan muutenkin pääseväni tutustumaan vielä paremmin pohjoisimman Suomen luontoon. Jos kohtaan naalin, toivon sen tapahtuvan riittävän etäisyyden päästä niin, etten häiritse sen elämää. Toivon kuitenkin, että saisin tarkkailla sitä hyvän tovin ja vaikuttua harvinaisen nisäkkään kohtaamisesta.

Opiskelen Ruotsissa tunturioppaaksi, ja arktinen luonto karuudessaan ja herkkyydessään on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Samalla kiinnostukseni pohjoista luontoa ja sen suojelua kohtaan on kasvanut. Erityisen huolissani olen ilmastonmuutoksen vaikutuksista pohjoisen talviin ja lumitilanteeseen. Naali on pohjoisen luonnon symboli, ja olen iloinen voidessani osallistua sen suojeluun. Pohjoista luontoa voi suojella myös ihan arkipäiväisillä kulutusvalinnoilla. Itse yritän liikkua useammin pyörällä kuin autolla ja syödä harvakseltaan lihaa.”

Teksti: Joonas Fritze

 

Jaa tämä sivu: