Viisi vinkkiä metsänomistajalle: näin saat metsästäsi tuottoa ja autat samalla uhanalaisia lajeja

Suomalaisella metsäluonnolla ei mene niin hyvin kuin yleisesti uskotaan. Laajat hakkuut ovat ajaneet metsäluonnon ja sen asukkaat ahdinkoon. Metsissämme elää 814 uhanalaista lajia – ja tämä määrä vain kasvaa, jos metsienkäsittelyssä ei tapahdu muutosta. Hyvä uutinen on, että jokainen metsänomistaja voi kantaa oman kortensa kekoon luonnon hyväksi ja saada samalla metsästä kohtuullista tuottoa.

1. Ryhdy kasvattamaan metsääsi niin sanotulla jatkuvan kasvatuksen menetelmällä. Jatkuva kasvatus on metsänkasvatusta ilman avohakkuita. Metsästä hakataan poimintahakkuilla 15–20 vuoden välein tukkipuita, joista saa parempaa tuottoa kuin kuitupuusta. Lisäksi syntyy säästöä, sillä metsän uudistamiskustannuksia ei tule.

2. Tarjoa metsääsi suojeltavaksi. Valtio rahoittaa Metso-ohjelmaa, jonka kautta metsänomistaja voi saada markkinahinnan mukaisen verottoman korvauksen metsänsä pysyvästä suojelusta.

3. Suosi sekametsää. Monien eri puulajien suosiminen metsässä auttaa välttämään mahdollisten hyönteis- tai sienituhojen riskiä ja vähentämään niiden haitallisia vaikutuksia puuntuotantoon. Monet niin sanotut metsätuholaiset esiintyvät vain tietyllä puulajilla. Muut metsässä kasvavat puulajit hillitsevät tuholaishaittoja ja niiden leviämistä.

4. Säästä kuolleet puut ja jätä lahopuu metsään. Lahopuissa elävä tavattoman rikas eliölajisto auttaa pitämään niin sanottujen metsätuholaisten kannat kurissa. Pitkälle lahonnut puu on myös hyvä kasvualusta luontaisesti syntyville taimille – voit siis säästää uudistamiskustannuksissa. Lahoavassa puussa on myös paljon typpeä, joka on tärkeä metsän kasvuravinne.

5. Poimi mustikoita ja sieniä. Mustikan ja monien ruokasienilajien satoisuus heikkenee vuosikymmeniksi avohakkuun jälkeen. Kasvata metsääsi siis ilman avohakkuita, niin varmistat keräilytuotteiden hyvät sadot. Voit käyttää marjat ja sienet itse tai saada verotonta myyntituloa.

Ottamalla nämä vinkit huomioon voit ansaita ja auttaa samalla uhanalaista metsäluontoamme! Joskus ongelma kuitenkin on, etteivät metsänomistajien toiveet välity hakkuiden toteuttajille asti. WWF ja metsäalan asiantuntijaorganisaatio Tapio ovat kehittäneet lomakkeen helpottamaan metsänomistajien ja metsäammattilaisten yhteistyötä. Hoitotahto-lomake kertoo metsäammattilaiselle ne periaatteet, joita metsänomistaja haluaa metsässään toteutettavan. Hoitotahto tarjoaa metsänomistajille hyvät edellytykset saada tavoitteidensa mukaista metsänhoitoa.

Metsänomistaja, vaihda jatkuvaan kasvatukseen!

Voit hoitaa metsääsi ilman avohakkuita ja saada samalla tuottoa.

Metsää voi hoitaa myös ilman avohakkuita

Metsänomistaja, vaihda jatkuvaan kasvatukseen!

Voit hoitaa metsääsi ilman avohakkuita ja saada samalla tuottoa.