Yhdessä se on mahdollista

Kiitos tuestasi. Nämä saavutukset eivät olisi mahdollisia ilman uskollisia tukijoitamme. WWF toimii kaikilla mantereilla ja yli 100 maassa.

82

Saimaannorpille syntyi tänä kevättalvena arvioiden mukaan 82 kuuttia. Niistä 90 prosenttia syntyi vapaaehtoisten kolaamiin apukinoksiin, joiden avulla kuuteilla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet selvitä ilmastonmuutoksen aiheuttamista vähälumisista talvista. Menneenä talvena apukinoksia kolattiin lähes 280. Se on tuloksellista luonnonsuojelutyötä konkreettisimmillaan.

121

Keväällä Oulun seudulla lepäili ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia. WWF:n kiljuhanhityöryhmä laski Siikajoella ainakin 121 yksilöä jokakeväisessä tehotarkkailussa. Pohjolan villin kiljuhanhikannan kooksi arvioidaan noin kolmekymmentä pesivää paria. Viime vuosina kanta on kuitenkin ollut pitkään jatkuneen taantumisen jälkeen ilahduttavassa nousussa.

35

Oulun Energian Toppilan voimalaitoksessa kesäkuussa sattuneen öljyvuodon puhdistustöihin osallistui kolmen päivän aikana yhteensä 35 WWF:n vapaaehtoisten öljyntorjuntajoukkojen jäsentä. Vahinko aiheutui öljysäiliön pettäessä, jolloin öljyä valui voimalan jäähdytysveteen ja Toppilansalmeen. Rantojen puhdistamiseen osallistui nopealla varoitusajalla öljyntorjunnan konkareita ja ensikertalaisia.

3 183

Kanadan ja Grönlannin arktisten merialueiden jääkarhupopulaatiot ovat todennäköisesti hieman kasvaneet. WWF on rahoittanut tutkimusta, jonka mukaan jääkarhuja on nykyään Baffininlahdella 2 826 (aikaisemmin 2 074) ja Kanen altaalla 357 (aikaisemmin 164). Ilmastonmuutoksen aiheuttama jääpeitteen hupeneminen vaikeuttaa jääkarhujen ravinnonhankintaa ja poikasten selviämistä.

107

Viimeisimpien GPS-monitorointien mukaan Argentiinassa sijaitsevan Upper Parana Atlantic -metsän jaguaaripopulaatio on kasvanut 71-107 yksilöön. Vuonna 2005 määrä oli dramaattisen alhainen, noin viisikymmentä yksilöä. WWF:n tukeman Fundación Vida Silvestren 15 vuoden työ on tuottanut tulosta. Tavoitteena on saavuttaa alueella 250 jaguaarin pysyvä populaatio.

494

Merikotkatyöryhmämme löysi tänä kesänä 494 merikotkan poikasta, mikä on 45 poikasta enemmän kuin vuoden 2014 ennätys. Tänä vuonna pesintä varmistui ensimmäistä kertaa myös Keski-Suomessa ja Pohjanmaan sisämaassa. Merikotkatyöryhmämme perustamisvuonna 1973 poikasia kuoriutui vain viisi. Lajin pelastaminen sukupuuton partaalta on uskomaton menestystarina, jota ei olisi ilman tukijoitamme.

<cms laajakuvanosto 9761 ”Mihin tarinaan sinä haluat kuulua?” ”Vielä on paljon saavutettavaa yhdessä.” ”Liity WWF-kummiksi” ”https://wwf.fi/liity/?utm_source=wwflehti&utm_medium=isobanneri&utm_campaign=wwfkummi&utm_content=yhdessamahdollista” />