© EPP Group – Martin Lahousse

WWF-LEHTI 3/2016

Ympäristölainsäädännössä on järkeä!

”Kukaan ei tee sääntelyä huvikseen.”

Planeettamme kantokyvyllä on rajat. Joidenkin tutkimusten mukaan olemme jo ylittäneet moninkertaisesti maapallon kantokyvyn luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisessa sekä ympäristön happamoitumisessa. Otsonikerroksen, ilmastonmuutoksen, kemikalisoitumisen ja puhtaan veden suhteen on vielä hetki pelivaraa jäljellä.

Ympäristönsuojelu edellyttää yhteistyötä, koska yllä mainitut ongelmat eivät pysähdy valtioiden rajoille. Lainsäädäntöä tarvitaan, koska oma nopea intressi voittaa useimmiten pitkän aikavälin tarpeet. On helppo ajatella, ettei juuri minun tonttirannan rakentamiseni tai minun kalastukseni haittaa järven norppakantaa.

Ympäristölainsäädäntö on yksi Euroopan Unionin vanhimmista ja laajimmista sääntelykehikoista. Jätteen käsittely ja lintujen suojelu olivat ensimmäisiä aihepiirejä, joissa otettiin käyttöön EU-direktiivit 1970-luvulla. Sen jälkeen sääntely on laajentunut esimerkiksi vesien- ja ilmanlaatuun, eläin- ja kasvilajien suojeluun sekä kestävään tuotesuunnitteluun.

Kansainvälisesti sovittu varovaisuusperiaate on yksi EU:n ympäristölainsäädännön kulmakivistä. Se tarkoittaa sitä, että jotakin toimintaa rajoitetaan, koska ennakoidaan sen haittavaikutusten olevan merkittäviä, vaikka yksiselitteistä tutkimustietoa aiheesta ei vielä ole. Esimerkiksi hullun lehmän taudin jälkeen varovaisuusperiaate otettiin vahvasti käyttöön, kun luotiin lainsäädäntöä, jolla vastaavat epidemiat voitaisiin ehkäistä jatkossa.

Sääntely – ja nimenomaan EU-sääntely – nähdään tänä päivänä liian usein turhana rasitteena. Sanotaan, että vähempi sääntely on automaattisesti parempaa sääntelyä. Lähes kaikessa sääntelyssä on kuitenkin joku järki ja taustasyy. Parjattu käyrän kurkun direktiivi sai alkunsa siitä, että kauppa toivoi EU:lta standardia kurkkujen mallista pakkaus- ja kuljetuskustannusten minimoimiseksi. Hanke lopulta kumottiin, mutta se on hyvä esimerkki siitä, ettei kukaan tee sääntelyä huvikseen. Se lähtee aina jostain tarpeesta.

EU:n luonto- ja lintudirektiivit on arvioitu eräiksi EU:n parhaiten toimivista lainsäädännöistä. Niillä suojellaan lajeja ja niiden elinympäristöjä ja varmistetaan, ettei mikään jäsenmaa hävitä lajeja alueellaan. Niiden kautta EU-komissio voi puuttua siihen, jos Puolassa hakataan aarniometsää tai Suomen suurpedot uhkaavat hävitä. Silti näiden direktiivien karsimiseen on kohdistunut viime vuosien aikana valtavaa painetta. Euroopan komissio aloittikin arvioinnin siitä, miten hyvin direktiivit sopivat tarkoitukseensa. Järkevä sääntely ei kuitenkaan ole sitä, että puretaan purkamisen vuoksi hyväksi todettuja lainsäädäntöjä.

Ympäristölainsäädännön järki on siinä, että suojellaan lailla yhteistä omaisuuttamme: luontoa. Ympäristöön kohdistuu jatkuvaa hyödyntämispainetta, jossa lyhytnäköiset taloudelliset edut menevät helposti luonnon elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden edelle. Vain johdonmukaisella ja tiukalla lainsäädännöllä voidaan turvata se, että luonnon hyödyntäminen on pitkällä aikavälillä kestävää.

Teksti: Sirpa Pietikäinen

Sirpa Pietikäinen on europarlamentaarikko, joka haluaa rakentaa vauraan, inhimillisen ja ekologisen Euroopan. Hän on myös WWF Suomen hallintoneuvoston jäsen.

Jaa tämä sivu: