Harkiten ruokakauppaan

Suomalaiset heittävät roskiin syömäkelpoista ruokaa yli miljoona kiloa päivässä. Miten kuluttaja omilla valinnoillaan voi vähentää tätä määrää?

Minkä takia käyttökelpoista ruokaa heitetään pois?

Pääsyy on, ettei ruokaostoksia suunnitella. Kauppaan mennään ja ostetaan kaikkea, mitä mieli tekee. Näin kokonaisuus ei ole hallinnassa ja tulee tehtyä turhia ostoksia liian paljon. Vaikka tilanteet muuttuisivat – syöjiä on normaalia vähemmän, käytiin ulkona syömässä jne. – sitä ei huomioida ruuanlaitossa. Kotiin varattu ruoka pilaantuu helposti, jos sitä ei välittömästi valmisteta. Sen voisi kypsentää tai pakastaa säilymisen takaamiseksi.

Mitä eroja on merkinnöillä `viimeinen käyttöpäivä´ ja `parasta ennen´?

Viimeisenä käyttöpäivänä tuote on viimeistään käytettävä. Jos ruoka on oikeassa lämpötilassa säilytetty, valmistaja takaa, että sitä on turvallista käyttää tähän asti. Ei kannata ottaa riskiä, että käyttäisi tuotetta tämän jälkeen.
`Parasta ennen´ on lievempi. Se tarkoittaa, että ruoka on siihen asti erittäin hyvässä kunnossa. Tämän jälkeen ruokaa voi käyttää, mutta laatu on silti hyvä tarkistaa haistamalla ja maistamalla.

Minkä tuotteiden päiväysten kanssa tulisi olla erityisen tarkka ja millä ei juuri ole väliä?

Kalojen ja äyriäisten kanssa tulee olla todella tarkka, sillä ne pilaantuvat helposti. Muun muassa leivät ja jauhot taas säilyvät helposti päiväysten yli. Samoin myös maitotuotteet, jos ne on säilytetty oikein ja tarpeeksi kylmässä. Niissä on selvä haju, jos ne ovat menneet pilalle.

Miten ruokajätteen määrää voisi pienentää?

Suunnittelulla ja tekemällä ostoslistan. Näin ruokamäärät pysyvät kohtuullisina. Myös oikea säilytyslämpötila takaa sen, että tuotteet säilyvät mahdollisimman pitkään. Esimerkiksi kesäisin leipää voi säilyttää jääkaapissa, jolloin se ei pääse homehtumaan niin nopeasti.

Miten tähteistä voisi loihtia herkullisia aterioita?

Arkiset perusohjeet ovat hyviä. Muun muassa keitetyistä perunoista voi valmistaa perunarieskaa, nuupahtaneista hedelmistä hedelmäpannaria, makaronista salaattia ja kovettuneesta leivästä leipävanukasta.

Mitkä ruuat päätyvät todennäköisimmin jätteeksi?

Hankalia ovat pienet ruokamäärät perheissä. Jos eiliseltä on jäänyt pieni määrä ruokaa, se voi helposti jäädä lojumaan kaappiin, sillä siitä ei riitä koko perheen ateriaksi. Samoin lautaselle jäänyt ruoka heitetään helposti roskiin säilömisen sijaan.

Millaisilla valinnoilla voidaan Suomessa yleensä vähentää poisheitettävän ruuan määrää?

Kaupan marinadit voisi siirtää pusseihin, jolloin niistä voisi kotona luoda lihalle itse marinadin. Näin kaupassa voisi olla tarjolla vain maustamatonta lihaa ja jokainen saisi maustaa sen oman mielen mukaan. Valikoimaa voisi vähentää myös esimerkiksi maitotuotteista, joita kaupoissa on todella pitkät hyllyt.

Kysymyksiin vastasi ruoka- ja ravitsemusosaston kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta.

Teksti: Sini Tasanen