© Alexandra Antell / WWF
Päivitetty

Joulutunnelmaan ekologisesti

Ympäristöystävällinen joulupöytä tuo luovuuden esiin. 

Miksi joulupöydässä kannattaa panostaa ekologisuuteen?

– Siihen on hyvä kiinnittää huomiota jouluna samalla tavalla kuin muulloinkin. Joulupöytää varten ostetaan tavallista enemmän raaka-aineita, joten ekologisilla valinnoilla on merkitystä.

Miten saan joulun tuntumaan erityiseltä juhlalta?

– Menneinä aikoina ennen joulua paastottiin. Arki oli niukkaa ja jouluna varastot täysimmillään, joten silloin oli lupa nauttia. Nykyään eletään jatkuvassa joulupöydässä ympäri vuoden. Yksinkertaista arkea, silloin joulukin tuntuu enemmän. Toisin sanoen pudota rimaa arjessa, siten voit juhlia vähemmällä.

Onko ekologinen joulupöytä tylsä?

– Ei ole! Ekologisuus herättää meissä luovia puolia, kun on mietittävä toisenlaisia ratkaisuja. Esimerkiksi riisipuuron voi hyvin korvata ohrapuurolla, joka on ennen ollut se perinteinen joulupuuro. 

Entä kallis?

– Riippuu siitä, mitä raaka-aineita käyttää. Ekologisessa joulupöydässä on paljon edullisia kasviksia, kuten lanttua, punajuurta ja porkkanaa. Eläinperäiset tuotteet, esimerkiksi sianliha, kananmunat, voi ja kerma, ovat kasviksia kalliimpia.

Kasvissyöjät voivat korvata kinkun soijakinkulla. Mitä muuta tilalle voisi valita?

– Meillä voimakkaat mielikuvat siitä, mitä joulupöydässä kuuluisi olla. Meidän perheessämme kinkun tilalla syödään hanhipaistia. Pääruokana voi syödä myös kalaa.

Mitä kalaa kannattaa suosia?

– Suosittelen, että arkiruokiin käytetään WWF:n kalaoppaan vihreän listan kaloja, kuten silakkaa. Keltaisen listan kaloja, esimerkiksi siikaa, voi siten paremmalla omallatunnolla käyttää juhlaruokien valmistukseen.

Millaiset lautasliinat sopivat joulupöytään?

– Nyt kaivetaan esiin isoäidin vanhat joulu- ja lautasliinat sekä lautasliinarenkaat! Niitä voi ostaa myös kirpputoreilta. Kangasliinat suojaavat vaatteita ruokatahroilta paremmin kuin paperiliinat, ja kangasliinoja taas on ekologisempi pestä kuin vaatteita.

Millaisia ovat ekologiset kynttilät?

– Ekoliikkeissä myydään soijapohjaisia kynttilöitä, joiden jämät voi hävittää biojätteen mukana. Myynnissä on myös mehiläisvahakynttilöitä, jotka palavat kauan. Tuikkujen alumiinikipot tulee laittaa metallinkeräykseen.  

Mitä joulukukille voi tehdä juhlan jälkeen?

– Amarylliksen sipulit kannattaa säästää, sillä ne voi saada kukkimaan uudestaan seuraavana jouluna. Joulutähti pysyy hyvänä pitkään joulun jälkeenkin, vaikka kotioloissa sitä on vaikea saada tuottamaan uusia punaisia lehtiä. Monet joulukasvit, kuten jouluruusut ja hyasintit, voi keväällä siirtää ulos.

Kysymyksiin vastasi Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvoja Maria King.

Katso hyvät kalat joulupöytään osoitteesta wwf.fi/kalaopas.

Teksti: Reita Waara